Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time

Peliittojen päävalmentajaksi komennuksen saanut Petäjä uskoo päijäthämäläiseen kiekkoperheeseen: "Nyt on lähdetty tekemään myös valmentajapolkua"

Vesa Petäjä otti tuntuman Peliittojen pukukoppiin sunnuntaina. Kuva: Janne Pussila

Jääkiekossa voi tapahtua isojakin asioita hyvin lyhyessä ajassa niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Pelicansin A-nuorten päävalmentaja Vesa Petäjä otti yllättäen Peliitat komentoonsa viikonloppuna.

Peliitat ja Petäjä olivat jo tehneet julkistamattoman, kaksi seuraavaa kautta kattavan päävalmentajasopimuksen, mutta Petäjän pesti alkoikin ennakoitua aikaisemmin.

33-vuotias Petäjä asteli ensimmäistä kertaa uuteen työhuoneeseensa Peliittojen pukukopin perukoille sunnuntaina, jolloin hän aloitti keskustelukierroksen pelaajien kanssa.

– Pientä jännitystä tässä tietenkin on, sillä taso on uusi ja töitä on paljon edessä. Suurin haaste on uusien asioiden käsitteleminen käytettävissä olevassa ajassa, Petäjä sanoo uuteen työjakkaraansa totutellessaan.

Maalivahtina A-junioreihin saakka pelannut Petäjä on valmentanut päijäthämäläisiä juniorijoukkueita 13 vuotta, joten myös Peliittojen pelaajat ovat hänelle osittain tuttuja. Heinolan jäähallikin löytyi helposti, sillä hän valmensi HeKin C-junioreita kaudella 2007–2008. Lisäksi Ville Kiiskinen jatkaa apuvalmentajana, mikä auttaa uutta päävalmentajaa hyppäämään liikkuvaan junaan.

– Junioriorganisaatiot ovat yhdistyneet ja päijäthämäläinen pelaajapolku on vahvistunut. Nyt on lähdetty tekemään myös valmentajapolkua. Olen ollut A-nuorten valmentajana aika hyvin sisällä myös Peliittojen tekemisessä ja tunnen pelaajia hyvin.

Petäjä luotsasi Pelicansin A-nuoria, jotka ovat nuorten SM-liigassa toisena.

Pikainen työpaikan vaihdos tiesi sitä, että A-nuorten mestaruuden sijaan Petäjä kamppailee nyt Mestiksen putoamiskarsintaa vastaan tai parhaimmillaan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

– Kun johtoportaassa tehtiin päätös, että valmentaja olisi syytä vaihtaa jo nyt, eikä siihen haluttu palkata ketään ulkopuolista pariksi kuukaudeksi, niin ei minun varsinaisesti tarvinnut tehdä päätöstä. Asia oli sillä selvä. Ei arkinen työ ole kovinkaan erilaista olivatpa aikaisemmat tulokset olleet hyviä tai huonoja. Toki ilmapiiriin vaikuttaa tuleeko voittoja vai tappioita, mutta lopulta kyse on aina siitä, että saadaan ryhmä nuoria miehiä tekemään töitä yhteisen suunnitelman mukaan kohti yhteistä tavoitetta.

Janne Pussila
janne.pussila@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi