Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time
Mikael
Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi

Kolumni: Pelicans on käyttänyt rahansa hyvin, mutta sekään ei välttämättä riitä

Miska Siikonen kantaa suurta vastuuta Pelicansin keskikaistalla. Kuva: Elena Liseytseva

Pelicansin joukkue näyttää paperilla hyvältä. Jääkiekkotoimitukset ympäri Suomen ovat suhteellisen tasaisella yksimielisyydellä sijoittaneet Kaanit ennakkorankingeissaan Liigan kärkikymmenikköön. Niukasti, mutta kumminkin. Pelicans ei näytä samanlaiselta arvoitukselta kuin sarjan alimpaan kolmannekseen povatut porukat.

Pelaajapakka on tasapainoisesti kasattu. Jos ilmoitettuihin budjetteihin on uskominen, Pelicans on saanut 1,7 miljoonalla eurolla kokoon laadukkaamman nipun esimerkiksi Ilves 2 miljoonan budjetillaan.

Joukkuetta kehutaan myös mielenkiintoiseksi, kun siellä on Jakub Skarekin ja Jesse Ylösen kaltaisia NHL-varattuja huipputeinejä sekä muutaman vuoden vanhempia maajoukkuetason miehiä á la Oliwer Kaski ja Casimir Jürgens.

On kaksi hyvää maalivahtia, on laadukas puolustus, on materiaaliltaan leveä hyökkäys.

Silti on oikeutettua ja aiheellista epäillä, ovatko ne riittävän hyviä menestyvälle liigajoukkueelle. Menestystähän Pelicans tavoittelee, kuten kapteeni Hannes Björninen tämän päivän ESS-haastattelussa sanoo.

Katseet keskelle ja tolppien väliin

Suurimmat kysymysmerkit ovat maalivahti- ja sentteripeli. Ne eivät ole uusia akilleenkantapäitä, vaan erittäin tuttuja sellaisia jo viime kaudelta.

Kyse ei ole siitä, etteikö näihin kohteisiin olisi kiinnitetty seurajohdossa huomiota. Kyseessä vain sattuu olemaan kokoonpanon kaksi vaikeimmin täytettävää tonttia. Jos omista joukoista ei ennestään löydy, pomminvarmoja huipputason ykkösmaalivahteja tai -senttereitä ei saa kuin todella isolla rahalla, eikä aina edes sillä.

Akilleenkantapäät ovat erittäin tuttuja viime kaudelta.

Skarek ja Jussi Olkinuora tiedetään molemmat hyviksi maalivahdeiksi, mutta kummallakaan ei ole kokemusta menestyvän joukkueen kannattelusta. Kaksikon välinen kilpailu saattaa äityä tasaiseksi. Se voi kehittää molempia, muttei välttämättä ole keväällä välttämättä optimitilanne, kun joukkue kaipaa varmaa rauhoittajaa takalinjojen tilkitsijäksi.

Huipputason keskushyökkääjääkin on kaivattu kipeästi.

Urheilutoimenjohdon valinta osui lopulta Hynek Zohornaan, joka ei sittenkään pelaa Pelicansissa keskellä, ainakaan alkuun.

Päävalmentaja Ville Nieminen on jo sanonut julkisesti, että Zohornan lämpeneminen voi ottaa aikansa. Kannattaa olla kärsivällinen kuten Justin Hodgmanin kanssa aikanaan.

Laadukas pakisto ei kestä kolhuja

Harjoituspelikaudella ketjukoostumukset elivät voimakkaasti. Kolmen kärkiketjun keskikaistalla vain Miska Siikosella oli pysyvä lippu sentterin paikalle. Zohornaa, Aleksi Mustosta, Antti Tyrväistä ja hiukan yllättäen Björnistäkin käytettiin laidassa.

Sinänsä positiivista, että Pelicansilla on varaa tehdä kokeiluita ja vaativalle tontille riittää osaajia, mutta jatkuva pompottelu harvoin tuottaa hyvää lopputulosta.

Isoon rooliin hankitun Hynek Zohornan lämpeneminen voi ottaa aikansa. Kuva: Mirja Hussain

Viime kaudella permanentit pitkälti puuttuivat, ja se näkyi hyökkäyspelin laadussa.

Pakkikalusto on Pelicansin vahvin osa-alue, mutta se on myös materiaalin kapein kohta. Jos kaksikin runkomiestä on samaan aikaan pois, ja varsinkin jos toinen sattuu olemaan Mikko Kousa, tilanne menee olennaisesti heikommaksi.

Vastavuoroisesti hyökkäyksessä on kiitettävästi leveyttä. Jos vielä Jesse Saarinen päättää sittenkin tehdä jatkosopimuksen Pelicansiin, kärkiketjujen laidoille alkaa olla tunkua. Läpimurtoa kärkkyville Jesse Ylöselle ja Severi Lahtiselle alkaa tulla painetta tehdä tulosta, jotta säilyttäisivät pelipaikkansa.

Hyvä pohja, jolle rakentaa

Mainitsinko jo joukkueen olevan yksi Liigan nuorimmista ja kokemattomimmista? Mainitsen nyt, vaikken näe tätä erityisen huolestuttavana seikkana. Kärpät lähti viime kauteen välivaihetta elävänä mustana hevosena ja juhli keväällä mestaruutta tulokasluotsi Mikko Mannerin johdolla.

Pelicansin menestysikkuna ei välttämättä ole vielä tällä kaudella auki, mutta aineksia siinä on vaikka mihin – ainakin paremman tulevaisuuden rakentamiseen.

Pelicans aloittaa Liiga-kautensa tänään vieraspelillä Vaasan Sportia vastaan. TeliaTV näyttää ottelun. Kauden kotiavaus on lauantaina Lukkoa vastaan.

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X