Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
It's Hockey Time

Kiekkolegenda Matti Hagman: "Lahen kaupunki oli ihan sekaisin"

Matti Hagman taituroi kaksi kautta Hockey Reippaassa. Liigan nousujuhlat ovat piirtyneet miehen muistiin.

Pelicansin ja KooKoon liigakamppailulla on keskiviikkona lahtelaisittain arvokkaita katsojia. Hockey Reipas nousi vuoden 1990 karsinnoissa SM-liigaan ja pudotti juuri KooKoon. Liiganousun hoitaneesta joukkueesta on iso osa keskiviikkona Isku Areenassa muistelemassa menneitä. Myös kaksi kautta Lahdessa pelannut Matti Hagman saapuu Lahteen.

- Ne kaksi vuotta olivat hienoa aikaa. Noususta on pelkkää hyvää muisteltavana. Lahen kaupunki oli ihan sekaisin silloin, Hagman muistelee ja korostaa sanaa Lahen.

Hagman pelasi huikean uran ja oli ensimmäinen suomalainen, joka teki sopimuksen NHL:ään. Suomessa Hagman oli leimallisesti HIFK:n mies ja seuran kärkihahmo. Keväällä 1989 Hagmanin ja HIFK:n tiet kuitenkin erosivat, kun seura ilmoitti, ettei pelaajalle ollut enää käyttöä.

- Mietin silloin, että lopetanko, mutta sitten Lahdesta oltiin yhteydessä. Minulla ei ollut mitään tietoa divarista, mutta asia alkoi kiinnostaa, kun sain lisätietoa. Täytyy sanoa, että olen erittäin kiitollinen Hockey Reippaalle niistä vuosista, Hagman sanoo.

Kahden kauden jälkeen Hagman palasi HIFK:n väreihin, jossa hän myös lopetti pitkän pelaajauransa.

Esa Rauhanlaakso
esa.rauhanlaakso@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi