Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hiihtolajit
Juha
Hölttä
juha.holtta@ess.fi

Kommentti: Vanha vihulainen iski taas Rukalla

Kuusamon kaupunki teki muutama vuosi sitten mittavat investoinnit suurmäkensä suojaamiseksi tuulelta ja se kannatti. Ruka Nordic, maailmancupien avaus Rukalla, oli hyvinkin uhattuna, mutta nyt sen asema on vakaa.

Ulkoilmalajeissa paraskaan suojaus ei aina riitä. Se nähtiin viikonloppuna, kun vanha vihulainen iski taas ja iski suoraan edestä, ainoasta suunnasta, jota ei ole mahdollista suojata.

Puuskittainen tuuli häiritsi käytännössä kaikkia mäkitapahtumia, mutta ylipääsemättämäksi, järjestäjien onneksi, se kävi vasta sunnuntaina. Ensin peruttiin aamun yhdistetty ja sitten illansuun erikoismäki.

Yhdistetty voitiin paikata torstaina hypätyllä varakilpailulla, joka tosin suomalaisittain vei menestysmahdollisuudet, mutta varsinaista mäkikisaa ei paikannut mikään.

Paikattavaa riittää jatkossa, sillä Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen arvioi järjestäjien tiedotteessa, että peruutuksesta aiheutuu 300 000 euron nettotappiot.

Onneksi Suomella on maailmancupin kisat vielä helmi-maaliskuun vaihteessa Salpausselällä, sillä kolmannen kilpailun hyppääminen Lahdessa pelastaisi paljon.

Ja niinhän on tehty ennenkin.

Mäkihypyssä tapahtuu muutenkin. Jos se edelleen olisi suomalaisten suosikkilaji, menestysautomaatti, tämä olisi vaatinut oikein paneutumista ja isoja otsikoita, mutta kun tilanne on mikä on, kuitataan se näin.

Aikanaan puhuttiin, kuinka "rahamaat", esimerkiksi Norja, ostivat tietyiltä tehtailta kaikki parhaat mäkipukukankaat.

Nyt näyttää siltä, että samaa pätee vieläkin, mutta on ostettu väärää kangasta ja sitä on päätynyt muillekin.

Lauantai-illan kisassa kaksi norjalaistähteä hylättiin jo avauskierroksella, kun puvut eivät päästäneet tarpeeksi ilmaa lävitseen. Toisella kierroksella kävi vielä kovempi paikka, kun Norjan Marius Lundvik ja Slovenian Peter Prevc menettivät kakkos- ja kolmossijansa diskaukseen samasta syystä.

Omalta kannalta taitaa olla lokoisampaa, ettei tarvitse nuuhkia entisen lempilajin välinekikkailua.

Juha Hölttä
juha.holtta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi