Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hiihtolajit

LHS:n mäkihyppääjät ensilumille "hinta-laatu-suhteeltaan miellyttävään" Faluniin 

Säilölumella tehty Lugnetin HS100-mäki on ollut jo pidempään hyppykunnossa. Lahtelaisille tarjolla heti hyvä mittari, kun norjalaiset karsivat Ruotsissa hyppääjiä kansainvälisiin kisoihin.

Nuorten haastajaryhmään kuuluva Mico Ahonen hakee seurakavereineen Falunista vauhtia jo viikon päästä hypättäviin normaalimäen SM-kisoihin. Kuva: Mirja Hussain

Suomen miesten yhdistetyn ja mäkihypyn A-maajoukkueet ovat jo treenaamassa Pohjois-Suomen lumioloissa, mutta talven ensimmäisiin lumihyppyihin on tarjolla myös hieman erikoisempi suunta. Mäkivalmentaja Ossi-Pekka Valta vei torstaina Lahden Hiihtoseuran maajoukkueurheilijoista ja nuorista hyppääjistä koostuvan kahdeksan urheilijan ryhmän ensilumille Ruotsin Faluniin.

– Falun on viime vuosina ottanut roolia siinä, että mäki aukeaa varmuudella aikaisin, marraskuun alkupuolella. Ja kun ensiksi lumetetaan HS100-mäki, sopii se erityisesti naisille ja nuorille, perustelee Valta viikonloppuleiriä Lahteakin etelämpänä sijaitsevassa Falunissa.

– Me kävimme täällä ensi kertaa vuosi sitten ja Falun todettiin hinta-laatu-suhteeltaan miellyttäväksi, hän sanoo.

Lugnetin hiihtostadionin normaalimäen aikaisen avaamisen mahdollistaa viime talvelta säilötty lumi. Esimerkiksi Suomen yhdistetyn maajoukkue ehti jo leireillä Ruotsissa ennen siirtymistään Rukan maisemiin.

Julia Tervahartiala avaa kilpailukautensa Ruotsin Falunissa. Kuva: Aatu Raninen

Kilpailukausikin alkuun

Falunissa leireilevään lahtelaisryhmään kuuluvat maajoukkueurheilijoista naisten ryhmän Susanna Forsström sekä nuoret Mico Ahonen ja Julia Tervahartiala. Leirillä päästään avaamaan myös kilpailukausi.

– Täällä hypätään viikonloppuna meidän Veikkaus-cupiamme vastaavan Norjan Konica-cupin avausosakilpailut, joissa viime vuonna oli hyppääjiä Japania myöten. Norjalaiset karsivat kansainvälisiin kisoihin ja mukana on huippuhyppääjiä. Mekin pääsemme samalla mittaamaan kansainvälistä tasoa heti kauden alkuun, sanoo Valta.

Suomen mäkimaajoukkue on nykyisin jakautunut siinä mielessä kahtia, että päävalmentaja Lauri Hakola on koonnut koko A-ryhmän Kuopioon, missä myös haastajaryhmäläiset pääosin treenaavat. Esimerkiksi LHS:n A-maajoukkuemies Niko Kytösaho muutti kesällä Kuopioon.

Naisten vastuuvalmentaja Ossi-Pekka Valta puolestaan vastaa harjoittelusta Lahdessa. Hänen vastuullaan on myös junioritoiminta ja ”yläkoululeiritys” sekä Lahden alueen nuorten olympiavalmentajana seuratoiminnan ja leirityksen koordinointi.

Lahden pään nuorten harjoitusryhmään kuuluu myös LHS:n Arttu Pohjola, joka Falunin sijaan suuntaa jo pohjoiseen. Lahtelaisista naishyppääjistä Julia Kykkänen on viime kauden tapaan valmistautunut kauteen maajoukkueryhmän ulkopuolella.

Susanna Forsström pääsee ensilumelle Lahteakin eteläisemmässä Falunissa, missä noirmaalimäki avataan nykyisin jo marraskuun alussa. Kuva: Katja Luoma

Viimeiset kesähypyt näyttivät hyviltä

Naisten ja nuorten maajoukkueryhmäläisten edelliset hypyt olivat loka-marraskuun vaihteesta, jolloin Lahden mäet suljettiin.

– Viimeiset kesähypyt näyttivät ihan hyviltä ja koko harjoituskausikin meni mukavasti, sanoo Valta ja iloitsee erityisesti siitä, että hyppääjät säästyivät ihmeemmiltä terveysongelmilta.

– Terveys on aina se tärkein asia ja nyt onni on ollut meidän puolellamme.

Parin viikon hyppytauko muovi- ja lumitekemisen välillä on ihan sopiva, vaikka taukoa ei välttämättä enää nykyisin edes pidetä.

– Tauko on lyhentynyt ja nykyisin melkein pyritään suoraan muovilta lumelle. Nykyään sekin on mahdollista, kun enää ei tarvitse odottaa luonnonlunta, tykit laulavat jos on pakkasta ja osa hyppypaikoista tekee mäet säilölumesta, toteaa Valta.

Kotimainen kilpailukausi alkaa jo reilun viikon kuluttua Rovaniemellä, jossa heti kauden aluksi kamppaillaan normaalimäen SM-mitaleista.

Juha Hölttä
juha.holtta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi