Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hiihtolajit

Janne Ahonen kehittää yhdistetyn maajoukkueen mäkihyppyvälineiden kilpailukykyä

"Pikkujuttuja, mutta kun niitä on tarpeeksi, niistä tulee asia, joka vaikuttaa ihan varmasti kokonaisuuteen", yhdistetyn maajoukkueleirillä mukana oleva lahtelainen mäkilegenda sanoo.

Janne Ahonen oli apuna yhdistetyn maajoukkueen mäkitreeneissä Laajavuoressa. Kuva: Tiina Mutila

Suomen yhdistetyn maajoukkue ei anna enää jatkossa niin suurta tasoitusta kilpakumppaneilleen mäkihyppyvarusteiden kehittelyssä kuin päättyneellä kaudella.

Maajoukkueen vahvuuteen on liittynyt mäkihyppylegenda, kuningaskotka Janne Ahonen.

– Olen tehnyt näiden poikien kanssa jo toista vuotta hommia pukurintamalla, mutta nyt koko välineosasto on vastuullani. Onkohan se nimike välineteknikko vai mikä. Nyt olen ensimmäistä kertaa siinä roolissa, Ahonen kertoi keskiviikkona maajoukkueen harjoitellessa Jyväskylässä.

Kesän ensimmäiseksi hyppytreeniksi, kun oli vielä ihan uudet vehkeet, ihan positiivinen treeni. Eero Hirvonen

Ahonen tunnetaan taitavana mäkihyppypukujen ompelijana, mutta hänellä on vankka tietämys myös muista varusteista.

–  Kun olin viime kaudella pukujen puitteissa joukkueen mukana, kiinnitin huomiota, että muualla välineosastollakin olisi aika paljon kehitettävää. Ne eivät mielestäni olleet sellaisessa tilassa kuin maailmancupin urheilijoilla pitäisi olla. Pikkujuttuja, mutta kun niitä on tarpeeksi, niistä tulee asia, joka vaikuttaa ihan varmasti kokonaisuuteen.

Monot vinoon ja sukset flatiksi

Kauden ensimmäisellä maajoukkueleirillä Ahosen panos näkyi jo vahvasti.

– Monojen muotoon ja asentoon on tullut muutoksia jo parin päivän aikana, hän paljasti.

Monoja ja suksien siteitä vinoon virittämällä sukset pyritään saamaan ilmassa mahdollisimman optimaaliseen lentoasentoon.

– Suksi yritetään saada kallistettua mahdollisimman flatiksi. Jos suksi lentää kantillaan, se on tietysti kantopinta-alasta pois. Kun sitä saadaan käännettyä lappeelleen, paine suksen alla kasvaa, Ahonen selvitti.

Monoja viritetään yksinkertaisimmillaan siten, että niiden sisälle asennetaan kallistetut pohjalliset. Virityksiä testasivat keskiviikkona Eero Hirvonen, Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho. Maajoukkueen neljäs vahva lenkki Ilkka Herola oli matkannut urheilijakomission kokoukseen.

– Otin uudet, erilaiset monot ja erikoispohjalliset käyttöön. Ihan hyvältä tuntui. Ehkä jopa helpommalta kuin ennen. Kesän ensimmäiseksi hyppytreeniksi, kun oli vielä ihan uudet vehkeet, ihan positiivinen treeni, Hirvonen kuvaili.

”Mäkifysiikkapuolella on aika paljon tekemistä”, Eero Hirvonen pohtii. Kuva: Tiina Mutila

Ahosesta apua monella saralla

Yhdistetyn mäkihyppyvalmentaja Jarkko Saapunki oli kauden avaushyppyjen – tai oikeastaan ylämäen laskuasentotestien – jälkeen aika innoissaan.

– Nyt olemme päässeet ytimeen kiinni kunnolla, Saapunki julisti

– Tämän ensimmäisen leirin hypyllinen teema on alakerran rakentamisessa. Pojille on teetetty vähän omimpia pohjallisia ja matalampia monoja. Talvella kun tutkiskelin noita nykymalleja, niistä löytyi sellaisia vikoja, jotka vähän selvittivät meidän laskuvaikeuksia. Alakerta on kuitenkin se, mikä määrittää, miten yläkerta toimii. Jos tuki ei ole kunnossa, on ihan turha puhua mistään pään asennosta tai muusta.

Monot ovat vain yksi osa-alue, jossa Ahosen osaamista tarvitaan. Hänellä on erittäin merkittävä rooli myös kilpailukykyisiä suksia hankittaessa. Mies tuntee hyvinkin henkilökohtaisesti suksitallien tallipäälliköitä.

– Kyllä ovet aukeavat aika helposti Jannelle, Saapunki myönsi.

Testeissä sekä hyvää että huonoa

Kauden avausleirin ohjelma sisälsi jo perinteiseen tapaan myös testipatteriston Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun tiloissa.

– Kokonaiskuva on, että siellä oli hyvää ja huonoa näin kevään jälkeen. Tekemistä kyllä riittää ja päätä saa raapia. Ja niiden osalta, joilla oli hyvät testitulokset, voi sanoa, etteivät ne vielä riitä, Saapunki summasi.

Ahosen apu muissakin kuin pukuasioissa on tervetullut myös Hirvoselle. Eteenpäin on kuitenkin mentävä yksi asia kerrallaan.

– Aika alussahan tämä meidän homma vielä on. Mitään mullistavaa ei toistaiseksi ole keksitty, mutta tarkoitus on, että Janne on aika paljon mukana meidän leireillä ja myös talvella. Hän pystyy kehittämään monoja, siteitä ja suksien profiileita. Varmasti Jannella on sellaista tietämystä, jota kovin monella maailmassa ei välineistä ole. Vai onko kenelläkään, Hirvonen aprikoi.

Erkki Kinnunen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi