Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hiihtolajit

Voitto ei lisännyt MM-mitalipaineita, Herola ja Hirvonen vakuuttivat – "Palkintosija on tavoitteena, päivästä riippumatta"

Ilkka Herola ja Eero Hirvonen eivät parisprintin mäkiosuuden jälkeen itsekään uskoneet, että voitto olisi otettavissa. "Piti vain panna kaasu pohjaan ja toivoa parasta", Herola totesi.

Voittajien on helppo hymyillä. Kuva: Sami Lettojärvi

Salpausselällä saatiin poikki lähes kaksitoista vuotta kestänyt kuiva kausi. Sen verran oli kulunut edelliskerrasta, kun Suomi oli voittanut yhdistetyssä joukkuekisan aikuisten arvokisa- tai maailmancup-tasolla.

Miltä kuulostaa, Ilkka Herola ja Eero Hirvonen?

– Ihan kivalta, Hirvonen vastasi.

– Joo, kyllä se kuulostaa ihan kivalta kun on tässä, mutta eihän kiva homma ole, että niitä ei ole aiemmin tullut. Hyvä, että on alkanut pikkuhiljaa kulkea, Herola myhäili.

Piti vain panna kaasu pohjaan ja toivoa parasta. Yhdistetyn hiihtäjä Ilkka Herola

Herolan ja Hirvosen voitto parisprintissä nosti desibelit Urheilukeskuksessa korkeuksiin. Äänenvoimakkuus nousi kisan mittaan jatkuvasti suomalaiskilpailijoiden saapuessa stadionille kerta kerralta lähempänä kärkijoukkoa.

Mylvintä huipentui ankkuriosuudella, kun kuuden hiihtäjän kärkirykelmä saapui viimeiseen mutkaan ja Hirvonen taisteli tiensä sisäkurvista vapaaksi. Eroa Norjan ykkösjoukkueeseen oli maalissa 0,2 sekuntia.

– Vähän meinasi ruuhkaiseksi mennä, kun oli useampia joukkueita. Tiesin, että sisältä se on pakko ottaa eikä sieltä saa ketään päästää ohi.

Kärkikaksikon takana loppusuoralla kolaroitiin, mutta voittotaisteluun se ei vaikuttanut.

Hypyn jälkeen Hirvosta kiukutti

Draaman kaari oli kilpailussa jokseenkin täydellinen. Tosin lähimainkaan kaikki kisakatsojista eivät olleet loppusuoratrilleriä stadionin puolella todistamassa. Suomen nousu mäkiosuuden kuudennelta sijalta ladulla voittoon tuli niin yllätyksenä, että moni oli tainnut valita paikan ladunvarresta tai ajoittaa sapuskataukonsa kisan ajalle joukkuemäkeä odottaessa. Suomen ero kärkeen oli hiihto-osuuden alussa minuutti ja 24 sekuntia.

Edes Herola ja Hirvonen itse eivät odottaneet taistelevansa voitosta.

– En uskonut siihen, mutta piti vain panna kaasu pohjaan koko matkalle ja toivoa parasta, Herola kertoi.

Lue myös: "Salpausselän viimeiset aplodit Matille" – iltajuhlassa muistettiin maailman parasta mäkihyppääjää
 

Vielä vähemmissä oli Hirvosen usko siinä vaiheessa, kun hän oli hypännyt hyppynsä mäkiosuudella. 115,5-metrinen ei ollut tämän kauden mittapuussa surkea, mutta se jätti hänelle ihmeteltävää.

– Olin vihainen hypyn jälkeen, kuten olin eilenkin (koekierroksella ja harjoituksissa), Hirvonen sanoi voittajien haastattelussa.

Tuoreeltaan hypyn jälkeen hän oli käyttänyt toistakin v-alkuista sanaa suoritusta kuvaillessaan.

Hiihtojärjestys pässinlihaa

Päätös hiihtojärjestyksestä oli voittajien mukaan pässinlihaa.

– Siitä ei tarvinnut hirveästi keskustelua käydä. Eero on näyttänyt, että loppukirit on hyvin hanskassa, Herola sanoi.

Eero Hirvonen oli jo ratkaissut voiton Suomelle, kun Norjan Magnus Krog ja Japanin Go Yamamoto kolaroivat takana. Mario Seidl pääsi taustalta nostamaan Itävallan kolmanneksi. Kuva: Sami Lettojärvi

– Jos vertaa minua ja Ilua viimeisellä 1,5 kilometrillä, Ilu on vähän pidemmän kirin miehiä, ja tuollaisella ladulla se on vaikea tiputtaa muita, kun laskut kasaavat aina porukan. Silloin se jää loppusuoralle, Hirvonen selitti.

"Kivaa, kun ihmisiä kiinnostaa"

MM-mitalipaineita tuore voitto ei Herolan ja Hirvosen mukaan nosta. Ne paineet he ovat asettaneet itselleen jo aiemmin.

– Jokaiseen parisprinttiin lähtiessä on tavoite olla podiumilla. Päivästä riippumatta, Herola linjasi.

Hirvonen totesi hymähtäen, että arvokisamitaliodotuksista on parin vuoden jälkeen alettu aina kysellä yksittäisten kisaonnistumisten jälkeen.

– Totta kai on kivaa, kun on odotuksia ja ihmisiä kiinnostaa. Mutta ei minusta tunnu siltä, että paineet nousevat joka kerta kun kisassa menee hyvin.

Herola oli samoilla linjoilla.

– Mukavaa, että kisan odotusarvo ja mielenkiinto nousevat, kun on näyttöjä, että pystymme tekemään hyvää tulosta. Mikään ei kuitenkaan takaa, että siellä menisi paremmin tai huonommin. Kisapäivänä sen näkee.

Mikael Hoikkala
mikael.hoikkala@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi