Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hiihtolajit

Pettynyt Verneri Suhonen: "Täytyy lähteä metsään hiihtämään, ja miettimään"

Verneri Suhosen sprinttikisa päättyi kotiyleisön edess raskaaseen pettymykseen. Kuva: Anssi Hietamaa

Verneri Suhoselle jääminen alle 23-vuotiaiden sprinttihdon ensimmäiseen erävaiheeseen oli raskas pettymys. Hollolan Urheilijat -46:n hiihtäjä oli tullut junioreiden MM-kisoihin menestymään.

– Täytyy lähteä metsään hiihtämään, ja vähän miettimään. Urheilu näyttää välilä tätäkin puolta, tuumi lahtelainen, jonka harmitus ei näkynyt päälle päin. Suhonen piti tunteet visusti sisällään.

– Täällä on paljon tukijoita ja ystäviä katsomassa ja täytyy olla kiitollinen heille ja täytyy kunnioittaa heitä, että ovat tulleet katsomaan, hän perusteli.

Kotiyleisön kannustuksestakaan menestys ei jäänyt kinni.

– Huikea tunnelma, vaikka on maanantaipäivä, Suhonen ihasteli.

Suhosen tavoin puolivälieriin jäivät myös Lauri Lepistö, Turo Sipilä ja kaatumiseen mahdollisuutensa menettänyt Janne Haarala. Suhosen mukaan yhteistä nimittäjää epäonnistumisille ei ollut, eikä tasoitusta annettu esimerkiksi suksissa.

– Kalusto oli kunnossa. Huoltojoukot ovat tehneet erinomaista työtä.

Verneri Suhosen MM-urakka jatkuu vielä keskiviikkona hiihdettävällä vapaan hiihtotavan 15 kilometrillä.

– Täytyy lähteä hakemaan hyvitystä pettymykselle. Vapaa on kulkenut tänä talvena normimatkoilla hyvin ja tavoite olisi päästä ainakin 20 parhaan joukkoon.

Juha Hölttä
juha.holtta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi