Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hiihtolajit

Anita Korva kirkasti sprintin nelossijat MM-pronssiksi - "Uskalsin luottaa sukseen ja vahvaan loppukiriini"

Anita Korva sai nelossijojen jälkeen vihdoin nuorten MM-mitalin. Kuva: Sami Lettojärvi

Suomen Anita Korva nappasi uransa toisen MM-pronssin Lahden hiihtostadionilla sunnuntaina alkaneiden nuorten MM-hiihtojen avausmatkalla. Kahdessa edellisessä MM-sprintissä neljänneksi jäänyt Korva nappasi ensimmäisen sprintin MM-mitalinsa todella tiukan loppukiritaistelun päätteeksi, jonka tulokset varmistuivat vasta maalikameratarkastuksen jälkeen.

– En olisi vielä muutama viikko sitten uskonut mitalimahdollisuuksiini, mutta hyvin menneet pari viime viikkoa toivat itsevarmuutta.

Korva hiihti finaalissa itsevarmalla taktiikalla, jossa hän oli viimeiseen mutkaan lähdettäessä kärkinelikosta noin kymmenen metriä perässä.

– Luotin sukseen, vahvaan tasatyöntöön ja loppukiriini. Luotin siihen, että täältä tullaan vielä. Muiden takana minun oli helppo ottaa itsestäni kaikki irti viimeiseen laskuun ja tarkkailla tilannetta edessäni. Maalisuoran viimeisen mutkan puolestaan otin reilusti ulkoa välttääkseni kaikki sauvojen ja suksien kolinat. Loppusuoralla laitoin kaiken peliin ja se riitti nyt pronssiin.

Tyttöjen sprinttifinaalin kenties suurimmasta yllätyksestä vastasi kilpailun suursuosikki Frida Nilsson. Erävaiheissa suvereenisti esiintynyt ruotsalainen jäi lopulta viidenneksi ja ilman mitalia. Sen sijaan voittoon loppukiritaistelussa ylsi Norjan Kristine Stavås Skistad ja hopealle itsensä venytti Puolan Monika Skinder.

Toiseksi parhaana suomalaisena erävaiheeseen yltänyt Hilla Niemelä oli lopputuloksissa 29:s. Josefiina Böök ja Rebecca Ehrnrooth jäivät aamun karsintoihin ja sijoille 38. ja 55.

Anita Korva (vas.) otti pronssia nuorten MM-kisojen ensimmäisessä finaalissa. Norjan Kristine Stavaas Skistad voitti mestaruuden ja Puolan Monika Skinder otti hopeaa. Kuva: Sami Lettojärvi

Alle 20-vuotiaiden poikien puolella 1,6 kilometrin matkalla Venäjän Alexander Terentev hiihti MM-kultaan suvereenin esityksen jälkeen. Hopealle ja pronssille noin kolme sekuntia venäläistä hitaampina hiihtivät Norjan Ansgar Evensen ja Haakon Skaanes.

Suomen pojista Leo Rantahalvari ja Miska Poikkimäki ylsivät aina välieriin saakka. Rantahalvari olisi päässyt ajallaan toisesta välierälohkosta finaaliin mutta oltuaan oman eränsä viides hän jäi lopputuloksissa lopulta sijalle 7. Poikkimäki oli lopputulosten 10:s.

Aamun karsintaan jäänyt Aapo Tilli oli lopputuloksissa 32:s ja Wiljam Mattila 88:s.

Aino Kattilakoski
aino.kattilakoski@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi