Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hiihtolajit

MM-Lahti: Jo 70 000 lipun raja rikki, viikinkikylä ei toteutune

Kuva: Katja Luoma

Lahden MM-hiihtoihin on myyty ja varattu jo 70 000 lippua. Suosituimmat päivät ovat olleet ensimmäisen kisaviikon lauantai sekä toinen kisaviikko torstaista lauantaihin. Kysyntää on edelleen erityisesti parhaille paikoille, ja sekä hiihto- että mäkistadionin pääkatsomo on suosituimpina kisapäivinä varattu loppuun.

Myös VIP-lippujen myynti on ollut vilkasta.

- Kisakauden alkaminen on näkynyt selvästi lisääntyneenä kiinnostuksena niin kuluttaja- kuin yritysmyynnissäkin. Suomen satavuotisjuhlavuosi, tapahtuman suuruus ja kansainvälisyys ovat selkeitä vetovoimatekijöitä myös urheilufanien ulkopuolella, toteaa myyntijohtaja Mikko Saarinen tiedotteessa.

Ei sittenkään viikinkikylää

Noin 15 prosenttia kisavieraista arvioidaan tulevan ulkomailta, eniten Norjasta. Kansainvälisiä kisavieraita majoittuu yksityismajoituksissa, Lahden lähialueilla ja Helsingissä.

Sen sijaan yhdeksi kisavieraiden majoitusvaihtoehdoksi Fellmannin puistoon suunniteltu kansainvälinen viikinkikylä jäänee toteutumatta. Järjestäjien tiedotteessa tätä perustetaan sillä, että kisavieraille pystytään tarjoamaan majoitusta hyvien kulkuyhteyksien etäisyydeltä pääkaupunkiseudulta ja lähialueilta.

Suvi Lempinen
suvi.lempinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi