Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hevosvoima

Piece Of Rock palasi voittajakehään Jokimaalla

Jokimaan sunnuntai-illan kohokohtiin kuului Piece Of Rockin paluu parrasvaloihin. Ravien ohjastajanimi oli Iikka Nurmonen, joka narutteli kolme voittoa.

Toto4-avauksen paras oli loukkaantumisen jälkeen paluuta parrasvaloihin tekevä ikäluokkamenestyjä Piece Of Rock. Juha Utala pääsi ajokillaan keulaan ensimmäisellä takasuoralla ja lopussa ruuna irtosi helposti ykköseksi.

– Ruunalla oli ongelmia hankositeen kanssa. Vuosi kamppailtiin murheiden kanssa, mutta nyt näyttää hyvältä, vaikkakin päivä kerrallaan pitää edetä. En oikein uskaltanut katsoa lähtöä. Meillä on tässä kaveriporukka tämän hevosen omistajina. Ihan huikea fiilis, liikuttunut Sanna Utala Piece Of Rockin taustavoimista jutteli.

Toisen kohteen selityksittä paras oli valtaosan matkasta kolmatta rataa kiertänyt Suikun Chili. Lopussa ruunalle tarjosi kovimman haasteen Ossian Totki, mutta raskaasta reissusta huolimatta Leo Lepistön valmennettava piti helposti ykköseksi.

– Tällä hevosella pitää käyttää hyödyksi sen vahvuutta eikä jäädä parijonoon odottelemaan. Hevonen vastasi koko ajan tosi hyvin ulkopuolella olevalle, ohjastaja Matti Juutila kertoi.

Kolmas kohde oli suursuosikki Finswedenin heiniä. Keulassa juossut ruuna vastaili tarpeen mukaan rinnalla juosseelle Finswedenille ja karkasi lopussa vaivattomasti voittoon.

– Hevosen tyyli oli hyvä ja letkeä. Ruunalla on ollut paljon ongelmia, mutta ainakin toistaiseksi näyttää siltä että ongelmat on voitettu. Hevonen oli omistuksessame jo Ruotsissa kilpaillessaan, mutta se ei ehkä ollut tarpeeksi hyvä sinne ja päätettiin ottaa se kotiin. Edellisen valmentajan Petri Salmelan jäljiltä on helppo jatkaa kun tietää että hevonen on treenattu, nykyinen treenari Jani Punkkinen totesi.

Toto4-peli päättyi Cragganmoren voittoon. Iikka Nurmonen tarjosi ruunalle hyvän reissun ja loppumatka oli leikintekoa. Voitto oli Nurmoselle sunnuntai-illan toinen ja kolmannen hänelle toi Juuso Holttisen valmentama Albino Esker.

Jere Törmänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi