Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hevosvoima

Keulapaikka oli valttia Jokimaan Magic Monday -raveissa

Jokimaalla juostiin aprillipäivän iltana Magic Monday -ravit. Tasokkaissa T65-kohdelähdöissä jokainen voittaja juoksi johtopaikalla, ja toiseksi sijoittunut hevonen puolestaan keulahevosen takana.

Ensimmäisen T65-lähdön voitti hienolla esityksellä Juhani Tapanin valmentama ja ohjastama Tanpopo. Ruuna haki kärkipaikan vauhdikkaassa 09,0-avauksessa, sai tämän jälkeen rauhoittaa vauhtia ja kesti lopussa niukkaan voittoon.

Ratkaisun avain oli Tapanin taitavassa ajosuorituksessa, sillä hän huomasi takanaan juosseen Religiouksen olevan varsin tuorevoimaisen oloinen, ja pyrki pitämään sitä pussitettuna mahdollisimman pitkään. Tässä valjakko myös onnistui, ja tuloksena oli Tanpopon kauden viides voitto. Tapani itse on valmentajana sekä ohjastajana saalistanut tälle kaudelle jo kymmenen ykkössijaa, ja hän onkin matkalla kohti uransa parasta kautta.

– Tanpopo on maailman miellyttävin hevonen. Sen kanssa toimiminen on todella helppoa, iloitsi lähdön jälkeen hevosen hoitaja Kiia Tapani.

Juhlimaan pääsi myös lahtelainen Leo Mönttinen, jonka valmentama Dalton Hoss oli suursuosikin asemansa arvoinen. Ainoa yllätys nähtiin kiihdytyksessä, kun ruuna onnistui sisäradan lähtöpaikaltaan torjumaan ulkoa ohitusta yrittäneet vastustajansa ja piti helposti keulapaikan. Tämän jälkeen ohjastaja Ari Moilanen sai rauhoittaa vauhtia mieleisekseen, ja lopussa Dalton Hoss piti varmoin ottein selästä kirimään päässeen Wille’s Ametistin takaviistossa.

– Ruuna parantaa starttien myötä koko ajan. Se on vauhdikas hevonen, ja kehittyy iän myötä entisestään. Uskon, että tälle eivät sarjat tule vielä ihan heti vastaan, kokenut hevosmies Mönttinen kehui suojattiaan.

Myös kolmas T65-voittaja Jokimaalla tuli keulasta. Viime kerran tapaan kärkipaikalle päässyt Captivate piti pintansa, vaikka tässäkin tapauksessa selässä matkustanut hevonen heitti kovan haasteen. M.T. Lara Croft pääsikin päänmitan päähän, mutta ei koskaan edelle. Niinpä Iikka Nurmosen valmentama ja ohjastama Captivate otti jo toisen perättäisen voittonsa.

Jokimaan muissa lähdöissä voittajaesittelyyn pääsivät kääntämään väkevän kirin ulkoradoilla tehnyt Häyrilän Hero, johtavan rinnalle kiertänyt ja siitä väsymättä jyrännyt Easy Diamond sekä terävän loppuriuhtaisun esittänyt yllättäjä Tuviker.

Magic Mondayn muut T65-kohteet juostiin Seinäjoella. Siellä voittoihin ylsivät jo kauden viidennen ykkössijansa napannut erinomainen Eeti, hienolla kirillä voittoon tykittänyt Cutthecrap sekä keulasta loistanut Excalibur It.

Lauri Hyvönen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi