Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hevosvoima

Roberto Diverin voittoputki venyi Jokimaalla

Jokimaan Toto75-peli käynnistyi rivin pelatuimman hevosen Roberto Diverin vakuuttavalla voitolla. Voittoresepti oli tuttu. Roberto Diver haki johtopaikan alkumatkasta ja lopussa Iikka Nurmosen ajokki karkasi kevyesti vastustajiltaan.

– Hevonen sai viikko sitten kovan startin, mutta se ei näkynyt tänään missään. Tämä hevonen avaa hyvin, rauhoittuu matkalla ja irrottaa lopussa. Vähän diiva tästä on tullut ja välillä se elvistelee. Ruuna on saanut paljon itseluottamusta, valmentaja Ossi Nurmonen kertoi seitsemännen peräkkäisen voiton ravanneesta hevosesta.

Toisen kohteen ykköseksi kiersi Tuomas Pölläsen tallin T.T. Hunsvoitti. Lappeenrantalaisori on voittanut yli puolet kilpailuistaan. Rattailla istui Henri Bollström.

– Hevosella on ollut vähän jalkaongelmia, ja se on aika omapäinen. Ollaan kuitenkin jaksettu odottaa ja annettu sille aikaa, Pöllänen kertoi 9-vuotiaasta suojatistaan.

Kolmannen kohteen jymy-yllättäjä oli Pekka Korven tallin M.T.Lara Croft. Vahvan kirin tehnyt tamma löi viime metreillä voittajan tavoin riskin juoksun tehneen May Rosen.

– Tamma tuli sitkeästi loppuun asti. Hevosta on treenattu ja treenattu ja siihen on tullut nyt yksi pykälä lisää.

Kylmäveristen kovimmassa lähdössä nähtiin armoton voittokamppailu lopulta Ellin Sisun ja Josveisin välillä. Suosikki Ellin Sisu taisteli lopulta niukasti ykköseksi. Henri Bollström ajoi iltapäivän toisen Toto75-voittonsa.

– Ellin Sisu on ylivireä hevonen. Toivoisin oriille selkäjuoksuja, mutta niitä on tälle aika vaikea antaa. Tänä vuonna tähdätään todennäköisesti vain kilpailemiseen ja siitostoiminta jätetään tulevaisuuteen. Kuninkuuskisaan ei tähdätä Ellin Sisulla vielä tänä vuonna, valmentaja Pauli Raivio kertoi.

Pohjanmaalta Jokimaalle saapunut Excalibur It esitti upean kirin ja vei viidennen kohteen. Ruunaa ohjasti yhdeksi iltapäivän nimistä noussut Niko Jokela. Seinäjokelainen ajoi 75-voiton myös kuudennen kohteen Mysteeriolla. Kierros päättyi Koivusen tallin Shadow Of Brisbanen näytökseen.

Jere Törmänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 5,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
5,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi