Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hevosvoima

Hollolalaisohjastajalla takanaan huimat 240 000 kilometriä kaviouraa ja 5 000 voittoa – "Olin hulluimpaan aikaan toisinaan todella väsynyt"

Esa Holopainen saavutti kuudentena suomalaisohjastajana uskomattoman 5 000 voiton rajapyykin. Rakkaus raviurheiluun ajaa elävää legendaa kohti seuraavia merkkipaaluja.

Viktor Kärppä on Esa Holopaisen tulevaisuuden tähtiä. Viktor Kärpän isä Boker on Holopaisen elämän hevonen. Kuva: Sami Lettojärvi

Esa Holopainen ohjasti uransa 5 000:n voittonsa tiistaina Tampereen Teivossa hevosella Farbella Journey. Hänen oma valmennettavansa on edesmenneen ystävänsä Heikki Taipaleen kasvatti. Holopaiset ja Taipaleet ovat läheisiä.

– Oli hienoa ajaa voitto Heikin hevosella.

Outokummusta kotoisin oleva ja Hollolan kirkonkylällä jo lähes kolme vuosikymmentä asunut Esa Holopainen, 57, tykästyi hevosiin jo lapsena. Holopainen alkoi käymään raveissa pienestä pitäen, isällä oli työhevosia ja veli Tuomo hankki vuonna 1977 ensimmäisen ravihevosen, Snobben Novan. Tuolla oriilla Holopainen ajoi 16-vuotiaana ensimmäiset kilpailunsa ja samana vuonna myös ensimmäisen voittonsa.

– Sain niihin aikoihin arvokasta oppia Outokummussa kengittämässä käyneeltä Matti Kaipolalta sekä kovalta suomenhevosmieheltä Matti Kettuselta. Kenelläkään vieraalla en ole ollut koskaan töissä. 80-luvun alussa laitoin tallin pystyyn Joensuuhun. Olin Joensuussa noin vuoden kunnes Kouvolan raviradalle valmistui uusi talli, jonka vuokralaiseksi hain ja sain tallin. Kouvolassa olin vuodesta 1983 aina vuoteen 1992. Viimeistään Kouvolaan muutettua ajattelin, että tästä tulee ammatti.

Kouvolassa ollessaan Holopainen alkoi kivuta kohti huippua. Vuosittaiset voittomäärät nousivat tasaisen varmasti ja vuonna 1990 hän ajoi ensimmäisen yli sadan voiton kautensa. Kouvolan talliin mies sai valmennukseen erityisesti hyviä suomenhevosia.

– Rokki-Tähti, Jullimanni ja Paavin Into olivat sellaisia hevosia, jotka menestyivät 75-tasolla. Vaikka silloin oli tallissa paljon hyviä suomenhevosia ja siihen aikaan löin läpi, pidän yhtä paljon myös lämminverisistä. Sitten kun pärjäsi omilla valmennettavilla, niin sai myös parempia lainaohjastettavia hevosia.

Esa Holopaisella ei ole jäänyt aikaa harrastuksille. Raviurheilu on ollut työ ja harrastus. Kuva: Sami Lettojärvi

90-luvun alussa Hollolaan

Vuonna 1992 Holopainen muutti Hollolaan yhdessä elämänkumppaninsa Tarun kanssa. Pojista Olli syntyi samana vuonna kun Holopaiset asettuivat Hollolaan. Ville syntyi seuraavana vuonna ja lapsista nuorin Elli on nyt 13-vuotias. Olli on ajanut kilpaakin jo lähes 100 kilpailun verran ja työskentelee tallilla.

Hevosmäärä tallissa kasvoi hiljalleen. Parhaimmillaan tallissa oli 50 hevosta ja työntekijöitä oli seitsemän. Holopaisen 5000 ajettua voittoa on siinä mielessä erityisen uskomaton saavutus, sillä hän on pitänyt lainaohjastustehtävien ohella koko ajan omaa tallia. Päivät ovat olleet pitkiä.

– Olin hulluimpaan aikaan toisinaan todella väsynyt. Aamulla herättiin treenaamaan hevosia, iltapäivällä lähdettiin raveihin ja kotiin tultiin yöllä. Ajoin kilpaa lähes joka päivä. Pisin yhtäjaksoinen raviputki kesti 39 päivää. Rakkaus hevosiin auttoi kuitenkin jaksamaan. Ohjastamisen lisäksi hevosten valmennus on kiinnostanut aina valtavasti enkä siksi ole malttanut luopua tallista. Hollolassa olemme hiljalleen laittaneet paikkoja kuntoon ja täällä on hyvä valmentaa. Viihdymme Hollolassa muutenkin loistavasti. Kirkonkylä on tosi nätti. Tällä hetkellä hevosia on tallissa 12 ja pyöritämme toimintaa pääasiassa oman perheen voimin. Talvella käymme yleensä ulkomailla reissussa, mutta muuten ei juuri lomaa tule pidettyä.

Presidentin kanssa rullaluistelemassa

Harrastuksille ei oikein jää aikaa. Holopaisen sanoin, raviurheilussa on työ ja harrastus samassa. Tosin yhteen aikaan mies rullaluisteli usein.

– Meillä oli aikanaan presidentti Sauli Niinistön hevonen valmennuksessa. Niinistö on suuri hevosten ystävä ja hän kävi meillä varsinkin ennen presidenttiyttään usein. Hänen kanssaan käytiin myös rullaluistelemassa.

Voitoissa mitattuna Holopaisen paras kausi on 2003, kun mies nakutteli peräti 255 ykkössijaa. Kovassa työtahdissa jaksamisessa on auttanut se, että mies on ollut terve. Pahoja loukkaantumisiakaan ei ole ollut lukuun ottamatta viime vuotta, kun hevonen potkaisi häntä jalkaan. Polvivamma piti Holopaisen neljä kuukautta sivussa ja vuonna 1990 alkanut yli 100 voiton kausien putki katkesi.

Esa Holopaisen perheen tallissa on tällä hetkellä 12 hevosta. Kuva: Sami Lettojärvi

Miljoonia kilometrejä autolla, satojatuhansia hevosella

Kiireisimpinä vuosina Holopaisen auton mittariin tuli noin 120 000 kilometriä vuodessa. Nyt lukema on noin 70 000. Kilpailut ja hevosten lämmitykset yhteenlaskettuna mies on kiertänyt kilpailupaikalla kaviouraa noin 240 000 kilometrin verran. Uran tärkeimmistä hevosista Holopainen nostaa pari nimeä esiin.

– Boker oli meillä 2-vuotiaasta lähtien. Se nousi ykkössarjoihin ja oli tallin isäntä. Not A Spacecasen kanssa voitin St. Michelin ja pääsin ajamaan isoissa lähdöissä, kuten Elitloppetissa.

57-vuotias Holopainen on edelleen erittäin motivoitunut. Sydän sykkii raviurheilulle ja ura jatkuu vielä pitkään. Tulevaisuudelta Holopainen toivoo terveyttä ja…

– Olisihan se hienoa, jos saisi vielä talliin oikein tosi hyvän hevosen.

Lue myös: Robotteja, eläimiä ja retkiä - 10 kivaa vinkkiä syyslomalle Lahdessa ja lähialueilla
 
Kuka?

Esa Holopainen

Ikä: 57

Syntymäpaikka: Outokumpu

Asuinpaikka: Hollola

Perhe: Vaimo Taru ja lapset Olli 26, Ville 25, Elli 13

Ensimmäinen voitto: Vuonna 1977 hevosella Snobben Nova

5000:s voitto: Vuonna 2018 hevosella Farbella Journey

Kuudes suomalaisohjastaja 5000 voiton kerhossa.

Jere Törmänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi