Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Hevosvoima

"Costello näytti nelivuotiaana kevätaamuna minulle, että se on tavallista parempi, mutta en puhunut siitä kenellekään"

Orimattilalaisen Herttuan perheen Costello on viime vuoden voitokkain hevonen. Kertaakaan se ei jäänyt totosijojen ulkopuolelle, ja tammanomistajatkin kiinnostuivat oriista enemmän kuin muista. Siltikään Costellolla ei tähdätä tänäkään vuonna valmentajan sanoin "mihinkään".

 

Orimattilan Heinämaalla heinä- ja viljapeltojen keskellä hiekkatietä ravaa Suomen viime vuoden voitokkain hevonen. Kesällä näky olisi idyllinen, mutta nyt viima puree pahasti kasvoihin. Jopa hevoset tulevat mielellään tuulesta ja tuiskusta sisään, mutta Costellon treeneihin keli ei vaikuta.

Rattailla istuu valmentaja Ville Herttua, kuten yleensäkin. Costello on tasoisekseen juoksijaksi kiltti mutta vilkas ja hieman arkakin. Ilman riittävää temperamenttia ei voitettaisi 15 lähtöä vuodessa ja yli 180 000 euroa.

- Joka vuosi sen henkinen kantti kasvaa. Nelivuotiaana en pystynyt ajamaan sillä yhtään. Se meni kuin höyryveturi. Kun ajoit sata metriä juosten, se lähti jo täysiä. Nyt sillä ei ole enää samanlainen kiire. On sillä silti lyhyt pinna, ettei se jaksa superkauan samaan asiaan keskittyä, sanoo Ville Herttuan puoliso, Costellosta huolta pitävä Tia Malinen.

9-vuotiaan orin omistavat parin lapset Hanna, 7, ja Tommi, 6, Herttua. Hanna Herttua harjaa välillä hevostaan, putsaa karsinan ja laittaa vaikka loimen soljen kiinni.

- Se on ihan kiva, Hanna Herttua kuvailee.

Costello ja toinen omistaja, 7-vuotias Hanna Herttua. Kuva: Sami Kuusivirta

Heinämaalla entinen sikala muuttui hevostalliksi toissa vuonna. Aiemmin Herttuan perheen koti oli Nummelassa ja vuokratalli Karjalohjalla. Ravihevoset ovat perheen harrastus, ja molemmat vanhemmat käyvät töissä muualla.

- Yhdeksän vuotta hevoset ovat olleet meillä omassa hoidossa. Olisi korkea kynnys löytää se vieras, johon luotat, että viet hevoset toisen talliin, Tia Malinen sanoo.

Tallissa asuu perheen kaksi ajohevosta, poni ja kolme siitostammaa. Costello ei saa joukossa varsinaista erityiskohtelua, mutta on selvästi tallin herra, joka menee aamulla ensimmäisenä ulos ja tulee illalla ensimmäisenä sisään.

Costello on perheelle kolmas hevonen samasta emästä, I.P, Pilkusta, joka on orista A.T. Vinski. Turolainen I.P. Piirto oli 22-aikainen. Siitostammana on Costellon täyssisko Suikun Rallista, Kaihokatse. Ville Herttua on ajanut kilpaa myös Piirron täysveljellä I.P. Merkillä.

- Siitä emälinjasta mikään ei ole ollut suuri varsatähti. Ne ovat olleet porukassa alkuun arkoja juoksemaan. Kotona ei ole porukkaa, jossa ajaa, joten radoilla ensimmäiset kymmenen starttia ovat menneet opetteluun, Tia Malinen kertoo.

Costellokaan ei ollut ikäluokkatähti, osin siitä syystä, että se opetettiin ajolle vasta kolmevuotiskeväällä, eli puolitoista vuotta myöhemmin kuin moni muu.

- Se näytti nelivuotiaana kevätaamuna minulle, että se on tavallista parempi, mutta en puhunut siitä kenellekään. Ei sitä voinut varmaksi sanoa, Ville Herttua kertoo.

- Pystyy ravata, haluaa ravata ja jaksaa ravata. Näiden kolmen asian täytyy osua hevosessa kohdilleen, hän jatkaa.

Orimattila sai uuden hevostähden Costellosta toissa vuonna. Kuva: Sami Kuusivirta

Costellon jälkeläisiä ja sukulaisia nähtäneen tulevaisuudessa raviradoilla paljon. Costello aloitti siitosoriin työnsä viime kesänä 116 tammalla, eniten Suomessa astuneista oriista. Yksi Costellon jälkeläinen on syntymässä Heinämaallekin tulevana kesänä. Täyssisko Kaihokatse on puolestaan kolmatta kertaa tiine Siporista. Vanhin varsa on nyt kaksivuotias.

Costelloa on rakennettu maltilla. Ville Herttuan opit tulevat suomalaisen raviurheilun suurmiehiin kuuluneelta Tuomo Mäkelältä. Herttua ajoi aluksi kilpaa itse, jotta hevonen sai juuri sellaisia startteja kuin valmentaja halusi.

Alkaneesta vuodesta Herttua puhuu yhtä maltilla kuin menneestä, yhtään ahnehtimatta. Vuodessa tuli kolmen neljän vuoden saavutukset.

- Olisimme olleet tyytyväisiä kakkos- ja kolmossijoihin, Ville Herttua sanoo.

- Mihinkään ei tähdätä. Aikamoinen luotto on omaan ja hevosten tuuriin, jos Kunkkareihin tähtäämällä tähtää, se on torstaina hevonen kuumeessa. Ralliauton voi virittää yhteen kisaan, muttei näitä.

Costello, tallin herra, pääsee ensimmäisenä ulos ja ensimmäisenä sisälle. Kuva: Sami Kuusivirta

Suurimmat voitot jäivät vielä saavuttamatta, siksi Costello ei ole esimerkiksi Vuoden hevonen -äänestyksessä mukana.

Ville Herttuaa kiinnostaisi mittelöidä muiden Pohjoismaiden kylmäverisiä vastaan. Siksi miestä harmitti, kun syksyllä Pohjoismaiden mestaruus -raveissa ei ollut kunnon edustusta naapurimaista. Tosin Costelloakaan ei taideta nähdä vieraalla maaperällä.

- Urheilumiehenä se kiinnostaa, mutta tämä on meille koko perheen juttu. Koko meidän orkesteri ei voisi lähteä, koska tallityöt jäävät tekemättä. Jos minä ja hevonen lähdetään, se ei ole enää perheen juttu.

Vuoden voitokkain hevonen ja muut ravivuoden huiput palkitaan Lahdessa lauantaina järjestettävässä Ravigaalassa.

Suomenhevonen

Costello

Vuonna 2009 syntynyt suomenhevosori, isä Suikun Ralli, emänisä A.T. Vinski

Omistajat Hanna ja Tommi Herttua. Valmentaja Ville Herttua. Hoitaja Tia Malinen. Kisakuskina yleensä Risto Tupamäki. Kasvattajat Heli ja Matti Säteri.

Vuoden 2017 voitokkain hevonen: 15 voittoa. Lämminverisistä Hotshot Luca ja Midnight Hour 13 voittoa.

2017 eniten rahaa juossut suomenhevonen: 183 239 euroa.

2017 eniten tammoja saanut ori: 116 tammaa. Lämminverisistä Mavens Way 93 tammaa.

Viime vuonna kaikissa starteissaan totosijoille. Aloitti tämän vuoden voitolla ja on suosikki lauantaina Jokimaan 76-raveissa. Koko uralla 84 starttia, joista 38 voittoa, 15 kakkossijaa, 14 kolmossijaa ja voittosumma 292 835 euroa. Ennätykset 20,0 aly ja 21,1 ake.

Suvi Lempinen
suvi.lempinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X