Lahden Suunnistajat -37 on ehdolla vuoden urheiluseuraksi - "Vahvuutemme on se, että järjestämme toimintaa ihan jokaiselle"

Lahden Suunnistajat -37 tarjoaa harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille ja -kuntoisille suunnistajille. Mirja Hussain

ESS

Lahden Suunnistajat -37 on ehdolla vuoden urheiluseuraksi. Kaksi muuta ehdokasta ovat voimisteluseura Lahjan Tytöt ja jalkapalloseura Pallo-Iirot. Vuoden urheiluseura valitaan 16. tammikuuta Urheilugaalassa.

– Ehdokkuus on tunnustus itsessään ja kertoo vahvasta ja hienosta työstä, mitä lajimme parissa olemme tehneet jo useiden sukupolvien ajan, seuran toiminnanjohtaja Minna Kauppi kertoo tiedotteessa.

Vuonna 2019 urheiluseura -palkinnon teemana on yhteisöllisyys, mikä korostuu Lahden Suunnistajien toiminnassa. Lahden Suunnistajat -37 on kaikenikäisille ja -kuntoisille harrastusmahdollisuuksia tarjoava seura, jonka toiminnot pyörivät lähes täysin talkoovoimin. Seuratyön keskiössä ovat erityisesti matalankynnyksen toiminta lapsille, laadukas nuorisovalmennus ja panostus huippusuunnistukseen.

– Vahvuutemme on ehdottomasti se, että järjestämme toimintaa ihan jokaiselle. Lasten ja aikuisten suunnistuskoulut, nuorten ja aikuisten valmennusryhmät, iltarastit ja kilpailut liikuttavat satoja ihmisiä viikoittain. Tänä vuonna aloitetut sprinttirastit ja lasten hauskat ilmaistapahtumat ovat tuoneet lajimme metsistä kaikkien ulottuville, Kauppi kertoo.

Vahva talkooilmapiiri on näkynyt suurtapahtumien järjestämisessä, kuten viime vuonna Jukolan viestissä Hälvälässä, ja siihen myös panostetaan.

– Seurassamme on sellainen kulttuuri, että kaikki jäsenet edustusurheilijoistamme lähtien pyritään houkuttelemaan aktiivisesti mukaan myös talkoisiin. Kun kaikki osallistuvat, myös kunnioitus tekijöitä kohtaan kasvaa ja samalla ihmiset kunnosta ja iästä riippumatta tutustuvat toisiinsa paremmin. Se luo erityistä yhteisöllisyyttä, mitä muualla ei kovin usein näe, Kauppi hehkuttaa.

Seura on tehnyt töitä erityisesti viestinnän ja näkyvyyden eteen viimeisen vuoden aikana.

– Somekanavamme ovat erittäin aktiiviset ja tuovat monipuolisesti esiin sitä työtä, mitä jäsenet rakkaudesta lajiin päivittäin tekevät. Meillä on myös aktiivista yhteistyötä muun muassa koulujen ja eri medioiden kanssa, joten saamme pikkuhiljaa tuotua esiin upeaa lajiamme hienona ja mielenkiintoisena urheilu- ja liikuntamuotona. Seurassamme on tällä hetkellä mahtava meininki, ja se näkyy varmasti myös ulospäin, Kauppi uskoo.

Turkulainen Lahjan Tytöt on yli tuhannen jäsenen voimisteluseura, joka tarjoaa voimistelua kaiken ikäisille kuntoilijoille ja kilpailijoille. Raumalainen Pallo-Iirot on puolestaan lähes tuhannen harraste- ja kilpapelaajan jalkapalloseura.

Vuoden urheiluseura palkitaan Urheilugaalassa 10 000 euron stipendillä ja Uuno-pokaalilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  2. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  3. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  4. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  5. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  6. "Hyvin harvinaista" - Tuulenpuuskan riepottelema työmaateltta katkaisi suurjännitepylvään Lahdessa
  7. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  8. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"
  9. Iiro Harjula oli Pelicansin junioreissa "DJ Härski" – nyt hän on matkalla koko kansan ruutukasvoksi
  10. Konserttiarvio: Maustetytöt valloitti yleisönsä Lahdessa - tinkimättä omasta tyylistään
  11. Santtu-Matias Rouvali valittiin Vuoden Matiksi
  12. Lukijalta: Armeija-aika avarsi, opetti paljon ja antoi ystäviä
  13. Näppis: Ne vähäset työt mitä Suomessa on kerkiää omakin väki tekemään, ei tarvita ulkomaalaisia.
  14. Tanssiarvio: Kansallisbaletin intohimoinen Carmen tuottaa metoo-keskustelun aikoina myös outoja väristyksiä
  15. Säästöä tuovat rahanreiät – heinolalainen taloyhtiö porautti tontilleen 14 maalämpökaivoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.