Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Lahden Ahkeran tuore painin maailmanmestari Arvi Savolainen: ”Tokion olympiapaikkaan on vielä kaksi karsintaa, olen luottavaisella mielellä”

Arvi Savolainen voitti vajaa viikko sitten nuorten painin MM-kultaa. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Lahden Ahkeraa edustava Arvi Savolainen voitti vajaa viikko sitten ensimmäisenä suomalaisena 23-vuotiaiden sarjassa, 97-kiloisten painoluokassa kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuden. Savolainen on aiemminkin tehnyt painihistoriaa, sillä hän voitti vuosi sitten ensimmäisenä suomalaisena alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden kreikkalais-roomalaisessa painissa.

Radio Voiman puhelinhaastattelun Savolainen hoiti Tampereelta Suomi Cupin painikisoista. Seuraavan kisat ovat luvassa joulukuun alussa Ilmajoella Arto Haavisto -turnauksessa

– Ensi vuoden kalenteria rakennetaan tässä loppuvuoden puolella. Tokion olympialaisiin on vielä kaksi karsintaa. Joka sarjasta kaksi parasta saa paikan. Kaksi mahdollisuutta päästä sinne mittelemään, täytyy nämä kotimaan karsinnat selvittää, että sinne pääsee. Katseeni on jo käännettynä niitä kohti.

Lukion äidinkielenopettaja innosti lukemaan

Arvi Savolainen kertoo, että äidinkielen opettaja laittoi lukemaan hyviä kirjoja, mutta huomauttaa, että ei pidä itseään innokkaan lukijana.

– Olen pyrkinyt lukion jälkeenkin lukemaan. Seuraavana on kirjastosta jo haettuna Vuonna 1984.

Kyseessä on George Orwellin kirjoittama, tulevaisuuteen sijoittuva dystopiaklassikko vuodelta 1949.

Kuuntele haastattelusta Savolaisen kuvaus Budapestin MM-kisasta ja mitä mieltä hän on saunomisesta.

Lue myös: Pelicansin puolustus vahvistuu – haaviin ui isokokoinen suomalaispakki AHL:stä
Eeva Ristkari
eeva.ristkari@radiovoima.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi