Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Tuomas Sammelvuo: Edessä taitaa olla kahden kansallishymnin ilta

Tuomas Sammelvuo oli 26 vuotta Suomen väreissä ennen kuin hän siirtyi keväällä Venäjän valmentajaksi. Kuva: Akseli Muraja

Venäjän päävalmentajalla Tuomas Sammelvuolla ei ole motivaatiosta pulmaa, kun hän kaivaa lääkkeet Suomen kaatamiseksi EM-areenalla, mutta 43-vuotiaan miehen mielessä myllertää, kun hän astuu maanantaina Stozice Areenan kentälle kuuntelemaan kansallislauluja.

– Suomen maajoukkue oli minulle henki ja elämä 26 vuotta sekä ponnahduslauta maailmalle ja nykyiseen työhöni.

– Joskus saatoin kuvitella, että joudun kuuntelemaan Maamme-laulua Venäjän asussa. Se voi olla hämmentävää.

– On varmaan laulettava molemmat kansallishymnit, niin ei ole sanomista, pohti Sammelvuo, joka kartoitti Suomen peliä.

– Suomen joukkueessa on valtavasti hyvää tiimienergiaa, puolustamista ja opeteltua taktista hyökkäämistä. Saamme olla myös tarkkoina Suomen leijasyöttöjen kanssa.

Sammelvuo on väsymätön työmyyrä pohtiessaan joukkueensa parasta.

– Olen iloinen, että Suomen nykyisestä valmentajasta paistaa myös intohimo. Joel Banks tekee pitkää päivää ja on omistautunut asialleen, kehuu Sammelvuo.

– Suomella on hyvä runko koossa, ja pikapuoliin joukkueeseen on tulossa tukku reilusti yli kaksimetrisiä lahjakkaita nuoria, tuumi Sammelvuo.

– Muistakaa Suomessa, että jo EM-lopputurnaukseen pääsy on loistava suoritus, eikä mikään selviö kuten helposti ajatellaan arvokisaputkessa.

Venäjä on periaatteessa vastustaja, jolta ei ole ennakkoon paljon luvassa suomalaisille.

Suomen toiveet puki sanoiksi kokenut yleispelaaja Antti Siltala.

– Lähdemme kiusaamaan Venäjää parhaamme mukaan. Panemme hanttiin sen, minkä pystymme.

Suomi–Venäjä alkaa maanantaina kello 18.30 Ljubljanassa.

Lue myös: Jaakko Hänninen taipui loppukirissä neljänneksi Ranskassa
Markus Karjalainen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi