Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Riku Rantanen nousi kovalla työllä parrasvaloihin – ”Reippaasti yli miljoona nostoa on tullut tehtyä”

Riku Rantanen elää ja hengittää pesäpalloa. Pelaajauran lopettaminen kasvattajaseurassa Lahden Mailaveikoissa oli lukkarilegendalle lähes itsestäänselvyys.

"Joskus tuntuu, että pesäpallo on ainoa asia, jonka osaan kunnolla", sanoo uraansa Mailaveikoissa lopetteleva lukkari Riku Rantanen. Kuva: Sami Kuusivirta

Riku Rantanen, 41, on sanojensa mittainen mies. Kun hän murrosikäisenä pesäpallolupauksena siirtyi Lahden Mailaveikoista Lammin Lujaan, Rantanen lupasi itselleen, että jos vain ikinä on mahdollista, hän haluaa lopettaa pelaajauransa Mailaveikoissa.

Likipitäen 25 vuotta myöhemmin asia on täyttä totta. Rantanen teki kevättalvella sopimuksen LMV:n kanssa.

Ihan jokaiseen lahtelaisryhmän suomensarjan otteluun Rantanen ei ehdi. Siitä pitävät huolen hänen muut kiireensä – ja niitä muuten riittää.

Rantasella on suuri rooli Hyvinkään Tahkon Superpesisjoukkueen kakkospelinjohtajana. Sen lisäksi hän valmentaa Tahkon D-poikia, jossa myös hänen poikansa pelaa. Myös oman autofirman hoidossa on omat hommansa.

– Onneksi vaimoni pitää kaikki narut omissa käsissään. Sen takia arkemme rullaa hyvin, Hyvinkäällä asuva Rantanen naurahtaa.

Kuusivuotiaana pesiskouluun

Mutta palataan ajassa taaksepäin. Rantanen oli nuorena nassikkana aktiivinen – oikea ikiliikkuja. Tekemistä riitti pihapiirin kavereiden kanssa. Kaikkea urheilua kokeiltiin. Lopullinen lajivalinta oli helppo, ja siihen vaikutti suuresti Rantasen isän, Raimon, panos. ”Rame” Rantanen oli myös pelaajaurallaan lukkari.

Riku Rantanen syntyi 1970-luvun loppupuolella ja liittyi jo kuusivuotiaana LMV:n pesiskouluun.

– Lapsena olimme aina kentällä. Vähän vanhempana en tehnyt juuri muuta kuin pelasin biljardia tai sitten olimme Kisapuistossa pelaamassa pesistä. Ei isän merkitystä voi väheksyä yhtään siinä, että minusta tuli pesäpalloilija, Riku Rantanen korostaa.

Rantasen kyvyt huomattiin hyvin nopeasti. Rantanen pelasi ensimmäisen miesten pelinsä 12-vuotiaana maakuntasarjassa.

– Olin kolmosvahti. Juuri enempää en siitä hetkestä muistakaan. LMV-legenda Heikki Laine sanoi silloin aikanaan, että sitten saa tulla miesten peleihin, kun pystyy lyömään takalaittoman, Rantanen naurahtaa.

Rame Rantanen muistaa yhden oleellisen asian poikansa avausmatsista.

– Riku toi ensimmäisen juoksunsa miesten peleissä minun lyönnilläni. Pystärillä kotiutin pojan, isä muistelee tutussa Kisapuiston pyhätössä.

Riku Rantanen pelaa tällä kaudella kasvattajaseuraansa niin paljon pelejä kuin muilta kiireiltään ehtii. Kuva: Sami Kuusivirta

Hirmuinen tolppa

Jos oli isän rooli lajivalinnassa merkittävä, niin sitä se oli myös pelipaikan valinnassa. Rame Rantanen nosteli tolppasyöttöään omalla urallaan, eikä poika päässyt syöttölautasta millään karkuun. Pelipaikka on aina tuntunut omimmalta.

– Siinä pääsee koko ajan vaikuttamaan pelin kulkuun. Lukkarilla pitää olla toimiva korvien väli sekä kirkas peliäly. Kovasta fysiikastakaan ei ole haittaa, Rantanen korostaa.

Hänen oma suosikkilukkarinsa oli Jukka Holttinen. Ensimmäinen lukkari, jota hän alkoi seurata tosissaan, oli Tahkossa syöttänyt Jari Levänen.

– Tykkäsin Holttisen persoonasta. Hän teki nöyrästi hommia eikä pitänyt itsestään koskaan meteliä. Tolppa oli hirmuinen. Pelinluvussa Holttinen oli omaa luokkaansa, Rantanen sanoo.

Hyväksi lukkariksi mielivän pienen pesäpalloilijan kannattaa varautua siihen, että edessä on valtavasti hommia. Rantanen on monta kertaa kavereidensa kanssa leikkimielisesti pohtinut, montakohan syöttöä on noussut uran aikana ilmaan.

– Sen voin sanoa rehellisesti, että miljoona ei riitä.

Mitä pesäpallo sinulle merkitsee?

– Rakas laji ja elämäntapa. Joskus tuntuu, että se on ainoa asia, jonka osaan kunnolla, Rantanen sanoo.

Eerikki Lyytikäinen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi