Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Lahden Ahkera haluaa Kalevan kisat Lahteen – "Vuoden 2022 kisoja haettu, 2023:kin sopii"

Vuoden 2012 Kalevan kisoissa oli mukana muun muassa edelleen uraansa jatkava Tero Pitkämäki. Kuva: Juha Peurala

Lahden Ahkera on hakenut vuoden 2022 yleisurheilun Kalevan kisojen järjestämisoikeutta. Lahden lisäksi kisat haluttaisiin järjestää Joensuussa. Kisaisännästä päättää huhtikuun 6. päivänä kokoontuva Suomen Urheiluliiton liittovaltuusto.

Yleisurheilun yleisen sarjan SM-mitaleista on tällä vuosituhannella kilpailtu Lahdessa edellisen kerran vuosina 2000 ja 2012.

Tänä vuonna Kalevan kisat järjestetään Lappeenrannassa, ensi vuonna Turussa ja 2021 Tampereella.

– Olemme mukana vähän haastajana, sillä Joensuu on hävinnyt niukasti kaksi edellistä kisaisännyyttä. Vuoden 2022 kisoja on haettu, mutta meille sopii myös 2023, sanoo Lahden Ahkeran toiminnanjohtaja Janne Harjula.

Joensuussa kisattiin edellisen kerran vuonna 2002.

Juha Hölttä
juha.holtta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi