Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Juho Mikkonen ratkaisi pelin ennen viimeistä laskua – Finlandia-hiihdossa seitsemän ranskalaishiihtäjää kymmenen kärjessä 50 kilometrin vapaalla

Juho Mikkonen voitti Finlandian ensi kertaa vapaalla hiihtotavalla. Voitto oli tullut jo kerran perinteisellä. Kuva: Sami Lettojärvi

Vuokatin Juho Mikkonen on Finlandia-hiihdon vapaan tyylin 50 kilometrin voittaja. Mikkonen ratkaisi pelin ennen urheilukeskuksen loppuliukua.

– Päätin tehdä ratkaisun tuossa Salpausselän päällä. Tein sellaisen 10 sekunnin repäisyn, ja se riitti tänään, Mikkonen kertasi hyvävoimaisen oloisena maalissa.

Olo ei kuitenkaan ollut hyvä koko matkan.

– Yllätyin, kuinka lujaa lähdettiin, ja lujaa mentiin senkin jälkeen. 25 kilometrin kohdalla ajattelin, että maalini taitaa tulla tänään aikaisin, mutta sitten kroppa alkoi toimia paremmin.

Kärki teki matkaa kymmenen luistelijan porukassa, jossa oli seitsemän ranskalaista ja kolme suomalaista.

– Irtiottoyrityksiä oli pitkin matkaa, mutta porukka pysyi kasassa. Ranskalaiset yrittivät tiputtaa meitä yhteispelillä, Mikkonen näki.

Voittoaika oli 1.58,52. Toiseksi tullut Ranskan Damien Tarantola jäi Mikkosesta kaksi sekuntia ja Loic Guigonnet kolme.

– Paikoittain oli ihan liukasta ja paikoin lumi alkoi jo suksea imemään, voittaja sanoi.

Mikkonen on voittanut Finlandian nyt kertaalleen sekä vapaalla että perinteisellä tyylillä.

Ranskalaiset unohtivat suomalaiset

Kolmanneksi jäänyt Guigonnet kielsi ranskalaisten yrittäneen pelata yhdessä suomalaisia ulos.

– Meillä on Ranskasta hiihtäjiä kahdesta kovasta joukkueesta. Olemme kilpailleet paljon toisiamme vastaan ja tunnemme toisemme hyvin. Hiihdimme toista ranskalaisjoukkuetta vastaan ja unohdimme suomalaiset. Se kostautui lopussa.

Guigonnet, FIS Worldloppet Cupia johtava Tarantola ja neljänneksi sijoittunut Gerard Agnellet edustavat E-Liberty Ski Teamia, joten patonkimaan keskinäinen kisa meni selvästi Guigonnetin joukkueelle.

Toiseksi paras suomalainen oli kuudenneksi sijoittunut, moninkertainen Finlandia-voittaja, Joensuun Kari Varis. Hän hävisi voittajalle yhdeksän sekuntia.

Vuokatin Tino Tiilikainen oli kymmenes. Kärkikymmenikkö, jossa oli seitsemän ranskalaista, kiirehti maaliin 25 sekunnin sisällä.

Naisten voittoon miehen peesissä

Naisten sarjan voitti Ruotsin Maria Gräfnings. Hän taittoi matkan aikaan 2.09,53, ja oli kokonaistuloksissa 19:s.

– Alku mentiin tosi hitaasti. 15 kilometriä ennen maalia pääsin hyvää vauhtia hiihtäneen miehen peesiin ja karkuun, hän kertoi.

Gräfnings varmisti samalla FIS Worldloppet Cupin voiton. Hän kilpaili Finlandiassa ensimmäistä kertaa.

Ruotsin Maria Gräfnings oli nopein nainen. Kuva: Sami Lettojärvi

Naisten kakkonen oli moninkertainen Finlandia-ykkönen Sini Alusniemi, joka jäi voittajasta 34 sekuntia.

– Kun ruotsalainen pääsi miesporukkaan, jäin yksin. Peli oli sillä selvä. Siinä oli vähän huonoa tuuriakin. Huoltaja oli juuri antamassa minulle juomaa, kun ruotsalainen lähti, Alusniemi sanoi.

Hän harmitteli kilpailun vauhdinjakoa.

– Hiihtäminen tuntui ihan hyvältä, mutta alkuun mentiin hiljaa. Minulle sopii tasaisen kova matkavauhti paremmin.

Tšekin Klara Moravcova oli kolmas.

Miesten 20 kilometrin vapaan kolme nopeinta erottuivat selvästi muista. Voiton vei Venäjän Ivan Beskrovniy. Henri Erkkilä oli toinen sekunnin perässä ja Santeri Virta kolmas kuusi sekuntia voittajasta.

Naisten kärki oli Venäjän Uliana Denisova, Yhdysvaltain Christina Mishica ja Suomen Annika Sjöström.

16-vuotiaiden poikien ykkönen oli Roni Hänninen. Toinen oli Eemeli Eronen ja Lahden Matias Somppi kolmas.

Tyttöjen nopein oli LHS:n Henna Viitala ennen Helmi Karkiaista ja Ilona Rantakömiä.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi