Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Salpausselän kisoissa järjestetään Nykäsen muistohetki iltamäen aikana

Matti Nykänen on Salpausselän kisojen menestynein urheilija 1980-luvun voitoillaan. Kuva: Vesa Tapiola

Salpausselän kisoissa vietetään mäkihyppylegenda Matti Nykäsen muistohetkeä lauantaina joukkuemäen ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä. Moninkertainen olympiavoittaja Matti Nykänen oli 1980-luvulla ylivoimainen myös Salpausselällä ja on yhä Salpausselän kisojen menestynein urheilija. Hän voitti täällä kahdeksan henkilökohtaista maailmancupin kilpailua.

Lue myös: Salppurin ratamestari pelkää viikonlopun räntäsadetta, pääsihteeri-Saarista jännittää lumen paljous
 

Lisäksi hän juhli Lahden MM-hiihdoissa vuonna 1989 henkilökohtaisen MM-pronssin ja MM-joukkuekullan kera.

Salpausselän kisojen pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen toivoo, että Nykästä muistetaan myös kisojen kansainvälisessä tv-lähetyksessä.

– Olemme käyneet ajatusta läpi Nykäsen lähiomaisten kanssa, ja he ovat hyväksyneet suunnitelmamme, Saarinen kertoo.

Suurmäen alastulorinteen lähellä on perjantaista eteenpäin Matti Nykäsen kuvalla varustettu erillinen muistopaikka, johon kynttilöitä voi tuoda. Perjantaina alueelle on vielä vapaa pääsy.

Aino-Kaisa Saarinen muisteli Matti Nykästä Radio Voimassa, kuuntele haastattelu tästä.

Salpausselän valtias Matti Nykänen

Matti Nykäsen sijoitukset maailmancupin kilpailuissa Lahdessa:

6.3. 1988 suurmäessä voitto.

4.3. 1988 normaalimäessä voitto.

1.3. 1987 normaalimäessä voitto.

2.3. 1986 suurmäessä voitto.

1.3. 1986 normaalimäessä voitto.

3.3. 1985 suurmäessä 2. sija.

1.3. 1985 normaalimäessä voitto.

4.3. 1984 suurmäessä voitto.

2.3. 1984 normaalimäessä voitto.

6.3. 1983 suumäessä 3. sija.

27.2. 1983 normaalimäessä 9. sija.

7.3. 1982 suumäessä 2. sija.

4.3. 1982 normaalimäessä 4. sija.

7.3. 1981 suurmäessä 2. sija.

6.3. 1981 normaalimäessä 6. sija.

Lahden MM-hiihdoissa 1989 joukkuekisan MM-kultaa, suurmäen MM-pronssia ja normaalimäessä 4. sija.

Faktalaatikon sisältöä korjattu 9.2. kello 17.58: Lahden MM-hiihdot järjestettiin vuonna 1989, ei vuonna 1987, kuten jutussa aiemmin luki.

Suvi Lempinen
suvi.lempinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi