Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Paraurheilu on Pajulahden kolmanneksi suurin lajiryhmä – Pekingissä kiinnostuttiin suomalaisesta osaamisesta

Viikonloppuna järjestettävä Pajulahti Games on kasvanut kahdeksassa vuodessa kansainväliseksi suurtapahtumaksi. Tänä vuonna kilpailupaikkoja on kaksi, kun alppihiihto on mukana uutena lajina. "Halusimme lähteä rohkeasti kokeilemaan uutta."

Sokkopingiksessä pöydän molemissa päissä on maalisyvennys. Kuva: Pertti Louhelainen

Suomen vammaisurheilu- ja liikunta VAU ja Liikuntakeskus Pajulahti järjestävät kansainvälisen Pajulahti Games -kilpailutapahtuman viikonloppuna jo yhdeksättä kertaa.

Paraurheilu on Liikuntakeskus Pajulahden kolmanneksi suurin lajiryhmä jalkapallon ja yleisurheilun jälkeen. Pajulahti on myös Suomen Paralympiakomitean virallinen valmennuskeskus.

– Paraurheilu on meidän painopistealueitamme. Olin juuri maanantaina tutustumassa Pekingin paravalmennuskeskukseen, Pajulahden toimitusjohtaja Lasse Mikkelsson sanoo. Mikkelsson on parhaillaan Pekingissä, jossa on käynnissä Suomen ja Kiinan talviurheilun teemavuoden avajaiset.

Mikkelssonin tutustumisen kohteena ollut Pekingin valmennuskeskus on samaa kokoluokkaa kuin Pajulahti. Tosin Pajulahden käyttäjistä paraurheilijoita on 5–7 prosenttia, kun taas Pekingin keskus on keskittynyt pääosin paraurheiluun.

Paraurheilun huomioiminen on Pajulahdelle erityisesti arvokysymys. Liikuntakeskus Pajulahden toimitusjohtaja Lasse Mikkelsson

– He olivat erittäin kiinnostuneita yhteistyöstä Pajulahden kanssa. Varsinkin talviurheiluosaaminen on meillä Lahden alueella huippua. Kesälajeissa Pekingin keskus on meitä hiukan edellä, Mikkelsson sanoo.

Messilässä lasketaan viikonloppuna Pajulahti Gamesin alppihiihdot. Kuva: Lauri Jaakkola

Valmennuksen lisäksi Pajulahdessa järjestettiin esimerkiksi viime vuonna neljä isoa kansainvälistä paraurheilutapahtumaa. Mikkelsson uskoo, että Pajulahdella on varaa vielä kasvattaa paraurheilun osuutta.

– Paraurheilun huomioiminen on Pajulahdelle erityisesti arvokysymys, Mikkelsson sanoo.

Vammaisurheiluliiton lajipäällikkö ja Pajulahti Gamesin kilpailujen johtaja Timo Pelkonen sanoo, että Pajulahden asema on tärkeä suomalaisessa vammaisurheilussa.

– Pajulahti on urheiluopistona sekä valmennuskeskuksena määrätietoisesti kehittänyt esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Siitä on tullut meille vahva yhteistyökumppani. Työnjako ja vastuualueet ovat olleet vuosien ajan selkeitä, Pelkonen kertoo.

Rohkeasti uuden kokeilua

Tämän vuoden Pajulahti Gamesin lajijärjestelyissä ovat lisäksi mukana Judoliitto, Lentopalloliitto sekä yleisurheilun osalta Lahden Ahkera. Kaikkiaan kilpailutapahtumassa on mukana lähes 400 osallistujaa. Pelkonen kertoo, että määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2011, jolloin Pajulahti Games järjestettiin ensimmäistä kertaa.

– Ensimmäisellä kerralla urheilijoita oli mukana 200. Tuolloin mukana olivat maalipallo, istumalentopallo, sokkopingis, salibandy ja pyörätuolitennis.

Pelkonen sanoo, että tapahtuma on tärkeä Vammaisurheiluliitolle.

– Iso osa liiton henkilöistä tekee tämän eteen töitä. Lajien näkökulmasta on hienoa, että saamme järjestettyä Suomessa kovan luokan kansainvälisen tapahtuman. Se antaa samalla lajeille potkua.

Uutena lajina Pajulahti Gamesissa on tänä vuonna alppihiihto.

– Tapahtuman ei ole tarkoitus jämähtää paikalleen. Halusimme lähteä rohkeasti kokeilemaan uutta. Meillä oli aikeissa tuoda tänä vuonna myös salibandy osaksi tapahtumaa, mutta se ei vielä onnistunut.

Suomen naiset kohtaavat istumalentopallossa Ukrainan, Venäjän ja Saksan. Kuva: Juha Peurala

Norjasta tulee alppihiihtoa varten parinkymmenen hengen delegaatio, loput hoidetaan suomalaisvoimin. Vaikka alppilajit järjestetään Messilässä, majoitus on järjestetty Pajulahteen.

– Tarkoitus on saada alppihiihtoon osallistuvat osaksi isompaa tapahtumakokonaisuutta, Pelkonen lisää.

Tapahtuman jakaantuminen kahdelle eri kilpailupaikalle ei aiheuta logistista päänvaivaa.

– Kuljetuksia joudumme järjestämään enemmän ja vähän eri näkövinkkelistä. Olemme kuitenkin saaneet sen järjestettyä sujuvasti.

Tulevaisuudessa Pajulahti Gamesin lajikirjoa halutaan kasvattaa mahdollisuuksien rajoissa.

– Käymme joka vuosi kriittistä tarkastelua, millä lajeilla olisi meidän näkökulmasta tarvetta päästä osaksi tapahtumaa. Tutkimme myös, millaiset valmiudet Pajulahdessa on lajin järjestämiselle, Pelkonen sanoo.

Pelkosen mukaan tapahtuman tavoite on jatkuvuus.

– Toivon, että saamme järjestää tapahtumaa vielä seuraavat kymmenen vuotta, jotta saamme osallistujat pysymään mukana, Pelkonen kertoo.

Esa Rauhanlaakso
esa.rauhanlaakso@ess.fi
@
Juuso Taskinen
juuso.taskinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi