Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Puheenjohtaja Mika Halttunen FC Lahdesta: "Uuden toimitusjohtajan valinnalla ei ole kiire"

Tomi Honkasen kovassa käytössä ollut työtuoli jäi keskiviikkona odottamaan uutta käyttäjää. Kuva: Janne Ranne

FC Lahden hallitus kokoontui keskiviikkona. Toimitusjohtaja-asiakin oli luonnollisesti tapetilla.

– Uudesta toimitusjohtajasta ei päätetty, koska prosessi on kesken. Sen sijaan päätettiin virallisesti, että virkaatekevä toimitusjohtaja on Lumion Jussi, seuran hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen kertoo.

Uuden toimitusjohtajan haku päättyi ennen joulua.

– Hakemuksia tuli pitkälti toistakymmentä. Pikkuhiljaa ehdokkaita on haastateltu ja haastatellaan.

Halttusen mukaan seura haastattelee muutamia hakijoita.

– Valinnan suhteen meillä ei ole valtava kiire, koska Lumion Jussi on hommaa lupautunut taas kerran hoitamaan. Kauteen valmistautuminen ja juoksevat asiat hoituvat. Toki toivotaan, että saadaan asia mahdollisimman nopeasti päätettyä, mutta ei meillä mitään lukkoon lyötyä aikataulua ole.

Onko hakijoissa aikaisemmin Veikkausliigassa samassa tehtävässä toimineita?

– On tässä niin sanottuja jalkapalloihmisiäkin mukana. En halua tätä sen enempää avata. Haemme kokenutta myyntijohtajuutta. Myynnin johtaminen ja organisointi on meidän päivittäisessä toiminnassa aika korkealla sijalla. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaista haetaan.

"Rakkaus lajiin merkitsee"

Uuden toimitusjohtajan ei Halttusen mukaan tarvitse olla jalkapalloihminen.

– Kun urheilutoimi pyörii toisella puolen organisaatiota, se ei ole toimitusjohtajan prioriteettilistalla ykkösjuttu meidän organisaatiossa. Silti rakkaus lajiin merkitsee. Se helpottaa työssä toimimista. Kyllä kaikki hakijat sen tietävät. Ei tämä mikään tavallinen homma ole. Työ vaatii venymistä ja kädet savessa olemista.

Hallituksen puheenjohtaja Halttunen kokee, että seura kehittyi Tomi Honkasen toimitusjohtajakaudella.

– Hyvää aikaa tämä on seuralle ollut. Kun Tomppa aloitti, tavoitteena seuralla oli toiminnan vakiinnuttaminen. Haluamme olla hyvä ja näkyvä toimija lahtelaisessa elinkeinoelämässä. Tomppa toi stabiliteettia ja sai kasvua aikaiseksi.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi