Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

FC Lahden pelin henki on selvä – "Meidän pitää olla ilkeämpiä ja lopettaa pehmoilu"

FC Lahti saa perjantaina vastustajakseen Vaasan Palloseuran. Elokuun otteluissa molemmat ovat esiintyneet voitoitta ja tarvitsevat pisteitä pysyäkseen mitalijunan kyydissä.

FC Lahden elokuun otteet eivät ole aiheuttanut riemun kiljahduksia lahtelaisen jalkapalloyleisön keskuudessa. Tasapelien ja tappioiden seurauksena katsomosta on sen sijaan kaikunut sanapari ”Toke ulos”.

Kuhnurien päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei kannattajien huuteluista välitä.

– Jokainen katsoja tekee oman valintansa ja kannustaa omalla tavallaan. En ole vuosikausiin kuunnellut huutoja. Teen kaikkeni, että FC Lahden pelaajat pystyvät pelaamaan parhaalla mahdollisella tasolla. Myös yleisö voi vaikuttaa siihen kannustamalla pelaajia tai huutelemalla jotain muuta.

Perjantaina jos koskaan yleisön tukea tarvitaan, kun Kuhnurit pelaa tärkeistä pisteistä Vaasan Palloseuraa vastaan.

Kauteen lähdettäessä tavoitteemme oli parantaa viime kauden sijoitusta. FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas

– Toivon vain, että oman kaupungin joukkue merkkaa ihmisille jotain ja sitä kannustetaan. Pelaajat ovat kentällä sen vuoksi, että haluavat esittää yleisölle parastaan. Viime kotiottelussa RoPSia vastaan kotiyleisö kannusti ja oli joukkueen tukena loppuun asti, Korkeakunnas kiittelee.

Laukauksia ilman laatua

Lahtelaisjoukkueen elokuu käynnistyi kotitasapeleillä PS Kemiä ja FC Interiä vastaan. Kahdesta edellisestä ottelusta tilille on kirjattu nolla pistettä. Vajaat kaksi viikkoa sitten RoPS haki voiton Kisapuistosta maalein 1–2. Lauantaina Kuhnurit kärsi 2–0-tappion FC Hongan vieraana Espoossa.

– Nyt pitää ryhdistäytyä ja ottaa voitto. Tämä on ammattilaisliiga ja ainoastaan voitot ratkaisevat. Lähestulkoon jokaisessa pelissä olemme pystyneet vastustajan haastamaan, mutta meidän pitäisi olla ilkeämpiä ja lopettaa pehmoilu molemmissa bokseissa. VPS-peliin teemme joitain muutoksia oman rangaistusalueen erikoistilannepuolustamiseen, toteaa Korkeakunnas viitaten tarkempaan miesmerkkaukseen esimerkiksi kulmapotkutilanteissa.

Hyökkäyspään rangaistusalueella lahtelaispelaajien tekemistä on leimannut huolellisuuden puute.

– Meillä on valtava määrä laukauksia peliä kohti ja olemme siinä tilastossa aivan sarjan kärkeä. Sen sijaan osumatarkkuus maalia kohti on varmaan liigan heikoimpia. Maalintekopaikoissa tekemisemme on ollut laadultaan todella huonoa.

VPS samassa tilanteessa

Myös perjantain vaasalaisvastustajalla on ollut viime aikoina vaikeaa. Viidestä viime ottelustaan pohjalaiset ovat keränneet vain kolme pistettä. Viikko sitten Petri Vuorisen valmentamat raitapaidat nyhjäsivät 1–1-tasapelin IFK Mariehamnin isäntänä.

– VPS:n pelaaminen on monipuolistunut tälle kaudelle, mutta kaikki lähtee edelleen liikkeelle pallokontrollista. Heilläkin on ollut viime aikoina pientä taantumaa ja varmasti yhtä kova vimma voittaa kuin meillä, Korkeakunnas huomauttaa.

Ottelun enemmän pelannut VPS on sarjataulukossa pisteen FC Lahden edellä. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti. Toukokuun lopulla Lahdessa pisteet jaettiin 1–1-tasatuloksella. Kuukausi takaperin Vaasassa loppulukemat olivat 2–2.

– Vaasassa olimme selkeästi pelin päällä, mutta nukahdimme kaksi kertaa oman pään erikoistilanteissa. Loimme paljon maalintekopaikkoja, mutta lauoimme ohi tai lähietäisyydeltä maalivahdin syliin.

Vjatkin palaa puolustukseen

Seitsemäntenä majailevan lahtelaismiehistön ero pronssimitalissa kiinni olevaan ja ottelun enemmän pelanneeseen FC Honkaan on kuusi pistettä. Elokuun laskevasta trendistä on päästävä eroon, mikäli Kuhnurit haluaa pysyä mukana mitalijunan kyydissä.

– Pelin henki on selvä, ”now or never”. Jos emme voita tätä peliä, niin meidän pitää laatia loppukaudelle uudenlainen suunnitelma ja uudet tavoitteet. Kauteen lähdettäessä tavoitteemme oli parantaa viime kauden sijoitusta. Häviö VPS:lle tietäisi sitä, että tavoitteen saavuttaminen ei ole enää millään tavalla omissa käsissämme, Korkeakunnas korostaa.

Tappiollisen FC Honka -pelin huilannut venäläistoppari Artjom Vjatkin on toipunut jalkavammastaan ja palaa avauskokoonpanon keskuspuolustajaksi Josimar Liman rinnalle. Pitkäaikaispotilas Kalle Taimen lisäksi kokoonpanosta on sivussa ainoastaan jalkaansa satuttanut hyökkääjä Fareed Sadat.

– Avauskokoonpanoon tulee pieniä viilauksia, mutta ei mitään mullistavaa. Yritämme löytää kentälle ne pelaajat, jotka ovat parhaassa vireessä.

Maalivahti Oskari Forsman jatkaa lahtelaisten tolppien välissä perjantain kamppailussa.

FC Lahti–VPS perjantaina Kisapuistossa 31.8. kello 18.30.

Aleksi Sammalisto
aleksi.sammalisto@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X