Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Tarkka kaukoheittäjä Nokialta viihtyi leiritunnelmassa

Roope Suonio teki kovasti töitä, jotta hän pystyi toteuttamaan yhden unelmansa: ilmaisen korisleirin junnuille.

Hugo Byman heittää, Petri Velling seuraa ja korisukka suhisee. Kuva: Katja Luoma

Kun Lahti Basketball yritti vuosi sitten organisoida junioreille tarkoitettua koripalloleiriä Pajulahden urheiluopistolle, se ei syystä tai toisesta saanut tuulta alleen. Osallistujia ei tullut, vaikka kattaus oli kaikin puolin kohdallaan. Mukana olisi häärännyt myös Susijengin taitava takamies Jamar Wilson ja lahtelaisartisti Brädi.

Siltä samalta seisomalta Lahti Basketballin uuttera toiminnanjohtaja Roope Suonio tarttui härkää sarvista. Suonio sai kunnianhimoisen idean. Vuoden päästä leiri olisi 20 halukkaalle B-ikäiselle junnulle ilmainen.

Moni hymähteli Suonion hullulle ajatukselle, mutta mies itse oli tosissaan. Reippaasti yli puolen vuoden kova työ ei mennyt hukkaan, sillä sunnuntaista keskiviikkoon Pajulahdessa järjestettiin Lahti Basketball Camp – ilmainen koripalloleiri kaikkine viihdetykityksineen.

– Tavoite oli kieltämättä kunnianhimoinen, mutta itselläni oli selvä ajatus siitä, miten haluan homman rakentaa. Tulihan sitä istuttua ”muutamissa” palavereissa. Ideaa piti esitellä yrityksille. Ilman kuuden yrityksen mukanaoloa hommasta ei olisi tullut mitään. Onneksi leiri onnistui, Suonio sanoo tyytyväisenä.

Ei tällaista usko tänä päivänä enää todeksi. BC Nokian 16-vuotias Hugo Boman

Elämyksiä laidasta laitaan

BC Nokiaa edustava Hugo Boman, 16, sai Lahti Basketball Campilla maajoukkuetason vinkkejä heittämiseen. Taustalla leirin päävalmentaja Petri Velling. Kuva: Katja Luoma

Lahti Basketball oli yhteydessä eri seuroihin, ja se antoi B-ikäisten valmentajille mahdollisuuden valita tiettyjä kriteereitä vastaan pelaajan tai pelaajia leirille.

– Valintakriteerit olivat avoimet. Esimerkkeinä käyvät vaikka ne, että oli kauden aikana hyvä joukkuekaveri, kova harjoittelija ja tietysti myös mahdollinen vähävaraisuus. Tavoite oli tarjota nuorille elämyksiä, ja niitä pojat ihan varmasti myös saivat, Suonio korostaa.

Ja niitä elämyksiä myös tarjottiin. Leirillä vierailivat muun muassa maajoukkuepelaajat Tuukka Kotti ja Mikko Koivisto. Viihdevastaavana toimi Kari ”Brädi” Härkönen. Pojat kävivät myös Pajulahden seikkailupuistossa, Heinolassa tarjottiin värikuulasotaa ja viimeisen leiripäivän ilta sujui lahtelaisen musatuottaja MGI:n studiolla, jossa korisnuoret näkivät, miten räppiä tehdään ja tuotetaan.

"Heittäminen on mun juttu"

Yksi leirillä olleista kavereista oli BC Nokiaa edustava Hugo Boman, 16. Nuoresta iästään huolimatta jo yli 190-senttinen pelimies oppi leirin aikana paljon uutta.

– Pidän itseäni melko hyvänä kaukoheittäjänä, joten tykkäsin tosi paljon, kun vieraana kävi Mikko Koivisto. Sain ”Koivarilta” hyviä tipsejä heittämiseen. Muutenkin leirillä oli ihan super hauskaa. Treenit olivat hauskoja ja kehittäviä. Myös vapaa-ajan aktiviteetit olivat melkoisia elämyksiä, Boman sanoo.

Koko ikänsä Suomessa asunut Boman on pelannut korista vähän yli viisi vuotta.

– Tosi siisti laji. Vaikka olen kokeillut eri lajeja, niin ei yksikään vedä vertoja korikselle. Tässä on hauska seurata omaa kehitystä. Tykkään myös kamppailla muita vastaan. Heittäminen on mun juttu.

Boman ei ollut ennen käynyt Pajulahden urheiluopistolla.

– Erittäin hieno paikka. Se on ihan mahtavaa, että leiri on ilmainen. Ei tällaista usko tänä päivänä enää todeksi.

Pitkiä päiviä ja paljon toistoja

Leirin päävalmentaja Petri Vellingin suunnittelemissa harjoituksissa nuoret tekivät lukuisia toistoja. Kuva: Katja Luoma

Leirin päävalmentajana hääräsi Petri Velling, joka toimii myös Lahti Basketballin miesten joukkueen vastuuluotsina.

Velling myönsi leirin loppupuolella, että pieni kisaväsymys jo vaivasi.

– Onhan tämä itsellenikin kova urakka. Päivät ovat olleet pitkiä. Suunnittelin harjoitukset sillä tavalla, että pojat saisivat mahdollisimman paljon toistoja. Vaikka olemme harjoitelleet totisesti, niin hauskaakin on pidetty, Velling korostaa.

Velling ei muista omalta junnuajaltaan, että jokin koripalloon liittyvä juttu olisi ollut ilmainen.

– Ei tule kyllä mieleen. Puitteet ovat järjettömän upeat. Pojat ovat saaneet nauttia täysihoidosta. Sanoisin, että aika harvinaista herkkua nykypäivänä.

Eerikki Lyytikäinen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi