Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Jukolan viestin järjestelyissä "pientä säätöä" vaille valmista – "Mistään ei ole kuulunut, että mikään olisi hälyttävästi keskeneräistä"

Keskiviikkona Hälvälän kisa-alueella järjestettiin kenraaliharjoitus, jonka tarkoituksena oli testata teknisiä järjestelmiä ja kilpailutoimintojen sujuvuutta. Kilpailunjohtaja Jorma Aherto kuvaili harjoitusta onnistuneeksi kokonaisuudeksi, vaikka pientä tarkistamista jäikin.

Kenraaliharjoitus koelähtöineen sai kilpailunjohtajalta kokonaisuutena hyvän arvion. Kuva: Janne Nieminen

Keskiviikko oli kriittinen päivä Jukolan viestin valmisteluissa, kun ohjelmassa oli kenraaliharjoitus. Kilpailijat pääsivät harjoituslähdössä ottamaan tuntumaa maastoihin, ja järjestäjät testasivat samassa teknisiä järjestelmiä ja esimerkiksi vaihtoon ja maaliintuloon liittyvien kilpailutoimintojen sujuvuutta.

– Tämä on viime loppuvuoden tiedonsiirtokokouksen jälkeen suurin yhteinen koulutustapahtuma, sanoo viestintäpäällikkö Juha Reinikainen.

Tiedonsiirtokokouksessa edellisen ja tulevan vuoden Jukolan viestin järjestäjät tapaavat toisensa ja keskustelevat tapahtuman järjestämisestä.

Lähes kaikki valmista

Keskiviikkona kisa-alueella kävi kuhina, kun talkoolaiset saivat viime hetken perehdytystä tehtäviinsä.

– Kun tapahtumaa tehdään vapaaehtoisvoimin, suurin kysymys on, miten tekniikkaa osataan käyttää, Reinikainen sanoi ennen kenraaliharjoituksen alkua.

Lue myös: Vinkit Jukolaan lähteville: näin vältät pahimmat ruuhkat - Lahdesta pääsee kilpailukeskukseen helposti myös bussilla

Lavarakennelmien lisäksi, myymälä-, ruoka-, ja mediateltat olivat keskiviikkona jo pystyssä. Reinikainen oli luottavaisin mielin sen suhteen, että avajaispäivään mennessä kaikki muukin valmistuu kuten on tarkoitus.

– Mistään ei ole kuulunut, että mikään olisi hälyttävästi keskeneräistä.

Suppamaasto tuo kisaajille haastetta

Lähtöalueella toimivien talkoolaisten ryhmänjohtajana toimivan Tuija Haapasalmen mukaan kenraaliharjoituspäivänä riittää urakkaa.

– Tehdään viime hetken rakennelmia ja screenit ja muut tekniset järjestelmät testataan. Voi tulla yllättäviä juttuja, joita ei ole vielä huomioitu.

Itsekin viestiin osallistuva Haapasalmi odottaa onnistunutta tapahtumaa.

Kenraaliharjoituksen koelähdössä otettiin tuntumaa kisamaastoon. Kuva: Janne Nieminen

– Ei mitään hätää. Näyttäisi siltä, että säätkin suosivat. Voi olla vähän liiankin kuuma.

Kymmeniä vuosia suunnistusta harrastanut Haapasalmi on todennut Hälvälän suppamaaston hankalaksi jo vuoden 1987 Jukolan viestissä.

– Nyt kun maasto on kasvanut vielä vähän umpeen, niin se on suunnistuksellisesti haastava.

"Paras Jukola koskaan, siinä tavoite"

Koelähdössä ensimmäiselle osuudelle lähti parisenkymmentä juoksijaa. Lahden suunnistajia edustava Anniina Taipale verrytteli lähtöalueella toista koelähtöä varten. Kaksi kertaa aiemmin Jukolaan osallistunut Taipale toimii tänä vuonna myös talkoolaisena. Hän tietää, mitä kilpailulta on odotettavissa.

– Suppamaastoon voi eksyä helposti, jos ei ole tarkkana. Hieno tapahtuma varmasti tulossa.

Myös oman arvionsa mukaan 25 Jukolaa aiemmin juossut Lahden suunnistajien Risto Kolstela oli positiivisella mielellä.

– Paikkahan on erinomainen ja säätiedote lupaa loistokeliä. Paras Jukola koskaan, siinä on hyvä tavoite.

"Pieniä säätöjä" ilmeni

Kilpailunjohtaja Jorma Aherto kuvaili keskiviikkoiltana kenraaliharjoitusta onnistuneeksi kokonaisuudeksi.

– Totta kai pieniä säätöjä ilmenee, joita pitää vielä tarkastaa.

Aherron mukaan keskiviikkona kävi ilmi, että yllättävän moni talkoolainen oli vielä jättänyt kirjautumatta kisojen järjestelmään. Se hidasti kenraaliharjoituspäivän läpiviemistä.

– Vakuutus ei ole voimassa ennen kuin talkoolainen on kirjautunut järjestelmään. Se on ihan turvallisuustekijä.

Harjoituskilpailu rullasi Aherton mukaan pääpiirteissään hyvin.

– Kokeilimme pieniä ongelmatilanteita, että esimerkiksi joku tulee yhteislähtöön myöhässä tai saa väärän kartan. Vielä on pientä tarkistamista siinä, että tuollaisissa tilanteissa saamme huutoketjussa toimintaohjeen läpi viimeisellekin talkoolaiselle.

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X