Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Maanomistajat luovuttavat maansa Jukolan käyttöön - korvauksena VIP-lippu kisoihin

Maanomistajat eivät usko, että lähes 20 000 suunnistuksen harrastajaa pilaisivat luontoa ja heidän maitaan.

Maanomistajille jaettiin myös lippalakit. Jussi Jäämaa aikoo pistää lakin päähänsä kisojen ajaksi. Kuva: Elena Liseytseva

Perinteikäs Jukolan viesti järjestetään tänä vuonna Hollolan maastoissa. Ennätyksellisen suuri Jukola pitää pääpaikkaansa Hälvälän lentokentällä, mutta levittäytyy yhteensä jopa 62 maanomistajan tontille. Jotta massatapahtuma ylipäätään pääsi suunnitteluvaihetta pitemmälle, ensin oli hankittava maanomistajien lupa. Miten se oikein onnistui?

Pääratamestari Juhani Jaskari kertoo lähettäneensä maanomistajille ensivaiheessa kirjeen, jossa kysyttiin lupa maan käyttöön kisoja varten.

– Maanomistajat suhtautuivat todella hyvin tapahtumaan. Ainoastaan yksi heistä ei halunnut luovuttaa puolen hehtaarin mittaista aluettaan kisojen käyttöön, Jaskari kertoo.

Toisin kuin voisi kuvitella, raha ei vaihtanut konkreettisesti omistajaa. Korvaukseksi maanomistajat saivat kutsun vip-vieraiksi tapahtumaan. Yksi heistä on Jussi Jäämaa, joka otti kutsun ilomielin vastaan ja aikoo myös osallistua talkootöihin.

– Olen yöllä töissä yhdellä juomarasteista, joten päivällä on mahdollisuus käydä kutsuvieraana katsomassa Venlojen viestiosuus, Jäämaa kertoo.

Jäämaan mukaan kisoista ei ole haittaa hänen tontilleen.

– Olen aina suhtautunut suunnistukseen myönteisesti. Tietenkin näin suuresta tapahtumasta jää väliaikaisesti jälkiä metsään, mutta ne eivät ole pysyviä, Jäämaa toteaa.

Maanomistaja Matti Näsi on ollut tyytyväinen yhteistyöhön järjestäjien kanssa. Hän oli jo tapahtuman suunnitteluvaiheessa maanomistajien edustajana kertomassa, mitä he tapahtumasta ajattelevat. Näsin mukaan valtaosa maanomistajista suhtautuu kisoihin suopeasti.

– Suunnistus ja urheilu ovat hyviä asioita. Lisäksi luonnossa liikkuminen on lähellä maaseudun elämää, Näsi toteaa.

Myös Petri Rappula on antanut maansa hymyillen suunnistuskisojen käyttöön. Rappula myös majoittaa yhden suunnistusjoukoista.

– On hienoa, että näitä kisoja järjestetään. Enää mitään haittapuolia, Rappula sanoo.

Tämän vuoden Jukola on ennätyksellisen suuri. Suunnistajia on lähes 20 000. Jaskarin mukaan tapahtumalla on silti vielä kasvun varaa.

– Suunnistuksen suosio on vuosi vuodelta kasvanut. Ne, jotka käyvät iltarasteilla haluavat lähteä myös Jukolaan mukaan, Jaskari sanoo.

Luontoa kunnioitetaan

Maanomistajat olivat toivoneet, että esimerkiksi matalia taimikkoalueita vältettäisiin suunnistusreiteillä. Jaskari kertoo, että pyyntö otettiin huomioon ratasuunnittelussa.

– Tapahtuman hienous on myös siinä, ettei luontoa roskata. Polut, jotka suunnistajat jättävät metsään, häviävät kahdessa vuodessa. Luonto korjaa tilanteen, eikä pysyvää haittaa jää, Jaskari toteaa.

Näsin mukaan suunnistajat käyttäytyvät yleensä asiallisesti luonnossa.

– Suunnistajat tai ylipäätään luonnon parissa olevat ihmiset ovat erilaista porukkaa kuin tapahtumissa, jotka eivät liity millään tavalla urheiluun tai luontoon, Näsi sanoo.

Näsi on pohtinut sitä, miten esimerkiksi liikenne järjestetään näin suurta ihmismassaa varten.

– Kun on paljon ihmisiä liikkeellä ja on ollut niin kuivaa, on herännyt ajatuksia myös metsäpalon mahdollisuudesta, ja miten siihen on varauduttu. Tiedän kuitenkin, että jos esimerkiksi teille tai puustolle tulee vahinkoja, ne kyllä korvataan, Näsi toteaa.

Jaskarin mukaan alue on suunnistuksen kannalta ainutlaatuinen paikka.

– Maasto on legendaarinen, ja sekin varmasti osaltaan houkutteli ennätysmäärän osallistujia. Tämmöistä suppamaastoa ei löydy mistään muualta Suomesta, hän näkee.

Myös Näsi on sitä mieltä, että kisapaikka on nappivalinta.

– Armeija on ollut jo pitkään alueella, eli liikkumiseen on totuttu. Lisäksi minulla on vapaa pääsy tapahtumaan, saamme hyvät paikat ja voimme syödä ja seurata urheilua. On hienoa, että alueella on huomioitu myös lasten viihtyminen, Näsi sanoo.

Keskiviikkona valmista

Maanomistajat ovat sivusilmällä seuranneet kisa-alueen valmistumista. Näsin mukaan alueella alkaa jo näkyä hulinaa.

– Järjestelyjä on tehty useamman viikon ajan eli valmiusaste on jo todella hyvä. Toivottavasti hienosti selvitään, Näsi kertoo.

Massiivinen suunnistustapahtuma järjestetään 16. ja 17. kesäkuuta. Kilpailukeskus on enää loppusilausta vailla. Alue on rakennettu kokonaan talkootyövoimin, ja talkoisiin ovat osallistuneet muun muassa opiskelijat ja eläkeläiset. Jaskarin mukaan vapaaehtoisista ei ole ollut pulaa. Heitä on kaikkiaan jopa noin 1 800.

– Teltat ja aidat ovat jo pystyssä, ja alueelle on rakennettu myyntikoppeja. Myös valaisinpylväät, vesi- ja viemäröintisysteemi, sauna- ja pesuostasto, metsäkirkko, lasten maailma ja päänäyttämö ovat valmiina paikoillaan, Jaskari luettelee.

Hälvälän lentokentälle asennettiin sähköt kahden muuntamon kautta. Lauantaina puolustusvoimat aloitti kaapelointiyhteyksien rakentamisen metsään tuleville tv-rasteille. Työ valmistui kolmessa päivässä. Alueelle rakennetaan kisaviikonlopuksi langaton verkko, ja kolme suurinta matkapuhelinoperaattoria pystyttävät paikalle omat mastonsa.

Jaskarin mukaan viimeistelyt hoidetaan tällä viikolla kuntoon. Alueelle tuodaan vielä kaksi isoa screeniä, joista katsojat voivat seurata tapahtumaa. Lisäksi aitoihin lisätään vielä mainokset.

– Olemme hyvin aikataulussa. Viimeistään keskiviikkona on täysin valmista, sillä silloin on kenraaliharjoitus, Jaskari sanoo.

Kun kisat on ohi, rakennusten purkamiseen kuuluu Jaskarin mukaan vain pari viikkoa.

– Kaikki raivataan pois sähkötolppia myöten.

Jenna Lempinen
jenna.lempinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi