Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Ranta-Kartanon uimakeskushanke villitsee uintimiehen – "Oma haaveeni on, että pystymme tuplaamaan koko seuratoiminnan"

Lahden Uimaseuran tuoreen toiminnanjohtajan haaveita kannattaa kuunnella. Jo pestinsä alussa Tommy Rundgren laittoi asioihin vauhtia, ja syksyllä LaUSin sponsorit saavat ensi kertaa kunnon näkyvyyden.

Kilpailuvietti ja hyvä viestijoukkue ovat pitäneet Tommy Rundgrenin kilpa-altaissa masters-sarjoissa. Kuva: Mirja Hussain

Syksystä lähtien Lahden Uimaseuran yhteistyökumppanit näkyvät uimahalleilla aina, kun seuran ryhmät pyörivät.

– Se tarkoittaa noin 120:tä tuntia viikossa. Se on ensimmäinen kerta, kun voimme tarjota oikeasti kunnon näkyvyyden. 320 000 ihmistä menee hallien läpi vuodessa, ja meillä on jokaisessa hallissa toimintaa. Uskon, että mainokset tavoittavat ainakin 200 000 silmäparia vuodessa. Se on jo määränä sellainen, että se voi kiinnostaa yhteistyökumppaneita erilailla. Ihmiset viettävät hallissa keskimäärin kolmesta vartista tuntiin, luettelee Lahden Uimaseuran toiminnanjohtajana pari kuukautta työskennellyt Tommy Rundgren.

Mies on tehnyt aiemmin paitsi radiojuontajan ja urheiluselostajan töitä myös urheilumanagerin hommia, joten hän tietää, miten tärkeää toimiva yhteistyö sponsorien kanssa on. Isot palloilulajit pystyvät tarjoamaan yrityksille suuremman näkyvyyden kuin yksilöurheilu, joten yksilölajin on tehtävä voitavansa.

Ensimmäinen askel on Lahden kaupungin liikuntatoimelta tullut lupa niin sanotuille beach flag -mainoslipuille. Ne on helppo siirtää esille ryhmien ajaksi. Lisäksi ohjaajat ja valmentajat pukevat jatkossa päälleen työpaidat, joissa on yhteistyökumppanien logot.

– Nyt ei tarvitse kuin enää saada lisää yhteistyökumppaneita.

Kilpaileminen jatkunut masters-sarjoissa

Tommy Rundgren on intohimoinen kilpauimari. Maajoukkue-edustukset ja 50 aikuisten SM-mitalia ovat saaneet jatkoa masters-ikäsarjoissa kahdesta MM-kullasta ja kymmenestä EM-kullasta. Kilpailuvietti on pitänyt hänet otteessaan, mutta olkapäät, jotka molemmat on jo leikattu, näyttävät päättävän kilpauran syyskuussa masters-uinnin EM-kisoihin. Samassa kuussa Rundgren pääsee miehen ikään, 50 vuoteen.

Lahden Kalevan edustaja vuodesta 1978 ja lahtelaisen Speedo Masters Finlandin edustaja, ja perustajajäsen, vuodesta 2014 tuntee lajinsa läpikotaisin. Oman kilpauran lisäksi Rundgren on tehnyt uinnissa monenlaisia hommia, kuten toiminut uinnin kolmen arvokisamitalistin, Jere Hårdin, Jarno Pihlavan ja Matti Rajakylän urheilumanagerina, valmentanut, järjestänyt leirejä ja ollut seuran sihteeri ja uintijaoston puheenjohtaja.

Kilpauinti on antanut paljon, erityisesti kavereita, muistoja ja oppia.

– En vaihtaisi päivääkään. Se on hieno koulu ja ajankäytön hallintaa.

Uimaseura oli ilman toiminnanjohtajaa 37 kuukautta. Uuden toiminnanjohtajan yksi tehtävistä on suunnitella seuraan uusia toiminnanmuotoja, erityisesti harrastetoimintaa.

– Lajin ymmärtäminen on tässä työssä tärkein. Onhan tämä aikamoinen onnenpotku, että saan tehdä töitä lajin parissa, jota varmasti rakastan eniten.

Allaspula estää toiminnan kasvun

Kilpauinti on näkyvin osa Lahden Uimaseuran toimintaa, mutta silti pientä suhteessa harrasteryhmiin. Uimaseuran toiminnan kehittämisen kannalta Ranta-Kartanon uimakeskushanke on elinehto. Kaupunginhallituksen sitoutuminen hankkeen toteuttamiseen tuli Uimaseuralle ilouutisena.

– Ollaan tosi positiivisella mielellä ja huojentuneita. Toivotaan vain, että hanke menee loppuun asti. On päivänselvä asia, että ulkopuolista rahoitusta tarvitaan, seuran puheenjohtaja Juri Haverinen sanoo.

Rundgren muistuttaa, että uusi halli ei ratkaise kilpailuissa menestymistä, koska pienistäkin halleista voi nousta menestykseen. Sen sijaan uusi vesiliikuntakeskus tarkoittaisi seuralle lisää harrastajia, ryhmiä ja lajeja. Nykyisin monet harrasteryhmät täyttyvät nopeasti ja ihmiset jonottavat mahdollisesti vapautuville paikoille. Puheissa vilahtelevat niin vammaisuinti, vesipallo, uimahypyt kuin kilpauinnin ryhmäjaot.

– Viimeistään kun kaivuri lyö ensimmäisen kerran kauhan maahan, meillä pitää olla tarkat suunnitelmat siitä, miten kehitämme ja laajennamme seuratoimintaa, kun halli on valmis. Se vaatii pitkän prosessin. Minun oma haaveeni on, että pystymme tuplaamaan koko seuratoiminnan, Rundgren sanoo.

Nykyisin seuralla on 800 harrastajaa viikossa ja palkattuja valmentajia ja ohjaajia vuosittain 35–40. Erityisesti jonoa on aikuisten ryhmiin, mutta Rundgren uskoo kasvunvaraa olevan kaikissa ikäryhmissä.

Samoilla linjoilla on seuran puheenjohtaja. Uimaseura joutuu välillä myymään ei-oota.

– Tähän mennessä vesipinta-ala ei ole mahdollistanut toiminnan sellaista kasvattamista mitä se voisi olla. Emme ole voineet kehittää harrasteuintia niin paljon, miten kysyntää on ollut, Juri Haverinen sanoo.

Nuoret lopettavat aikaisin

Kilpauinnin ryhmäjaot voisivat olla yksi keino pitää nuoret kilpauimarit pidempään lajin parissa. Allaspulan vuoksi seura ei pysty järjestämään harjoitusryhmiä kerran päivässä harjoitteleville, koska nykyisissä tiloissa ei mahdu harjoittelemaan samaan aikaan eri ohjelmilla. Kaikille lukion tai muiden opintojen ja kovan, kahdesti päivässä tapahtuvan harjoittelun yhdistäminen ei sovi, mutta Rundgren haluaa motivoida nuoret näkemään uinnin elämän mittaisena harrastuksena.

– Meillä on äärimmäisen hyviä nuoria, mutta nyt on liian paljon vallalla se, että uimarit lopettavat.

Suvi Lempinen
suvi.lempinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi