Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Viisi ratkaisevaa senttiä – Korpikylässä GP-esteillä nähtiin pari onnistujaa ja paljon virheitä

Susanna Granroth oli ykkönen Korpikylässä. Esteratsastuksen kotimaisen GP-sarjan tasoa on nostettu viime kaudesta ja alkukausi näyttää synkältä, mutta sitä osattiin odottaa.

Susanna Granrothilla on kotimaiseen GP-sarjaan peräti kolme hevosta. Korpikylässä Leopoldo toi voiton mutta Baccaraa jännitti. Anatevka lepäsi kotona. Kuva: Suvi Lempinen

Esteratsastuksen kansallista tasoa yritetään nostaa tällä kaudella, eikä sitä valitettavasti ole kaunista katsella ainakaan alkukaudesta. Kotimaisen GP-sarjan estekorkeus nousi viime kaudesta viisi senttimetriä, jotta siirtyminen kotimaasta kansainvälisille kentille ei olisi ratsukoille aivan mahdoton tehtävä. Sunnuntaina Korpikylässä 150-senttiset esteet olivat kuitenkin monille jos ei ylitsepääsemättömiä niin hyvin vaikeita.

Viime kaudella Suomessa kaiken voittanut Susanna Granroth juhli sunnuntaina kauden toisen GP-osakilpailun voittoa kakkoshevosellaan Leopoldolla. Jos ykköshevonen Anatevka olisi ollut täydessä kunnossa, Granroth olisi edustanut Suomea viikonloppuna Nations Cupissa Tanskassa. Hän oli yksi niistä harvoista, jotka pystyivät kilparatsastukseen 150-esteillä, ja ainoa puhtaan nolla-nolla-suorituksen tekijä.

Viidestätoista lähtijästä viisi selviytyi ensimmäisestä kierroksesta alle kymmenellä virhepisteellä. Toiselle kierrokselle pääsi kymmenen parasta eli 17 virhepisteellä, ja lopulta palkintojenjakoon pääsemiseen riitti hyväksytyn suorituksen tekeminen toisella kierroksella, siinä onnistui seitsemän ratsukkoa.

Isoista virhemääristä huolimatta nyt edetään juuri odotetusti.

– Oli sopivan vaikeata. Oli selkeästi vähän isompia esteitä, eli juuri mitä tällä sarjalla haetaan. Tulee ehkä vähän enemmän virhepisteitä aluksi, kun hevoset ja ratsastajat tottuvat isompiin ratoihin. Ollaan menossa oikeaan suuntaan, nuorten ja junioreiden maajoukkuevalmentaja Sanna Backlund sanoo.

Hän oli Elano-ratsulla kisassa toinen. Tulokseksi jäi yksi pudotus ensimmäiseltä kierrokselta.

Henna Vahantila ja Zino voittivat lauantaina GP-karsinnan mutta itse GP-luokassa virhepisteitä kertyi 17. Ratsukko ei lähtenyt toiselle kierrokselle. Kuva: Suvi Lempinen

Vahantila oli viikonlopun onnistuja

Alkukaudessa on positiivisiakin seikkoja. Osallistujia on riittänyt hyvä määrä GP-sarjan kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa, eli ratsastajat eivät ole säikähtäneet estekorkeutta. Lisäksi on nähty nuoremman ikäluokan nousu GP-sarjaan. Vasta 20-vuotias hollolalainen Henna Vahantila voitti Korpikylässä lauantaina 140-tason GP-karsinnan, mikä oli viikonlopun iloisimpia asioita. Sunnuntain GP:ssä hän eteni toiselle kierrokselle asti, mutta jätti siinä starttaamatta.

– Hennan hevonen on ollut toipilaana pitkään. Se väsähti ja hyytyi. Onhan hevosille fyysisesti eri asia hypätä 130- tai 150-luokka. Ei vain korkeus vaan että ne jaksavat tehdä sen 15–16 isoa hyppyä, Vahantilaa valmentava Sanna Backlund sanoi.

Ratsukkojen vaikeuksia 150-radalla selittää osaltaan se, että suurin osa on hypännyt hallikaudella 130–140-tasolla viime ulkokauden 145:n sijaan. Korpikylästä puuttui lisäksi kaksi vahvaa suorittajaa, Marina Ehrnrooth ja Emma Tallberg, jotka olivat samaan aikaan Tanskan Nations Cupissa. Siellä Juulia Jyläs oli Suomen joukkueen ainoa onnistuja yhdellä pudotuksella, mutta hänpä asuu ja harjoittelee ratsastusmaa-Hollannissa. Kotimaisessa GP-sarjassa pärjääville 150 senttimetrin Nations Cup oli vaikea. Granrothin sijalle joukkueeseen noussut Tallberg sai viisi pudotusta ja Ehrnroothin suoritus hylättiin. Nämä tulokset kertovat, että kotimaassa on tehtävä muutoksia.

– On pakko kehittää itseään, varsinkin jos aikoo joskus olla Nations Cup -edustaja, että kuilu olisi vähän pienempi. Siellä radat on vielä asteen vaikeampia, ei välttämättä enää isompia, Susanna Granroth sanoi.

Pelkkä tason nosto ei riitä

Susanna Granroth ja Sanna Backlund kiittivät ratamestari Johanna Mikkolaa hyvin rakennetusta radasta Korpikylässä.

– Rata ei vaikuttanut kävellessä niin vaikealta mitä se oli ratsastaessa ja kuinka paljon tuli virheitä. Totta kai tulee virheitä, kun taso nousee. Rata oli sopivasti vaikea, ei ollut vain nostettu esteet vaan myös vaikeusaste oli sopiva, Granroth sanoi.

Virheitä ei tarvitse pelätä, koska ne tarjoavat mahdollisuuden oppia. GP-sarjan nosto ei kuitenkaan nosta yksin kotimaista tasoa, vaan monilla ratsastajilla on parannettavaa arkisessa treenissä.

– Ihmisten täytyy ymmärtää, että he tarvitsevat systeemin valmentautumiseen, treenaamiseen ja kilpailemiseen. Kaikilla on ylä- ja alamäkiä, mutta viime metreillä palkintojenjaon tulokset tulee siitä porukasta, joka tekee systemaattisesti. Kun systeemi on ja sitä jatkaa, tulos syntyy päivänä eräänä. Ei liian lyhytnäköistä toimintaa. Minun valmennettavista koostui neljä parasta, Backlund muistutti.

Korpikylässä kolmas oli John Antell Osaka Hästakilla 12 virhepisteellä ja neljäs Roosa Rajamäki Scapa d'Airsainilla 13 virhepisteellä.

Ponien PM-katsastuksena toimineessa Mini-GP-luokassa Korpikylän Ratsastajien Mimmi Uusitalo oli neljäs. Nuorten Future Challenge GP-sarjassa saman seuran Aura Vasama sijoittui kahdeksanneksi.

Suvi Lempinen
suvi.lempinen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi