Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Suurmäkijuoksun maalissa odotti iloinen yllätys, eikä se ollut energiajuoma

Suurmäen rinteen valloitus alkoi montusta saakka. Erässä juoksi useampi kymmenen henkeä. Kuva: Sami Kuusivirta

Kun päätin tiistaina, että osallistun Red Bull 400 -juoksuun, en tiennyt pystynkö siihen oikeasti. Jäänkö keskelle mäkeä ja järjestäjät tulevat hakemaan pois?

Ainoa, mitä käytännössä oli tehtävissä, oli yrittää nukkua hyvin ja huoltaa lihaksia.

Minulla on alla parin kuukauden tauko lenkkeilystä.

Kaikki vapaa-aika on mennyt käytännössä seinä- ja lattiaremonttihommissa, missä kurotellaan, kiivetään rappusia, kykitään ja käkitään ties missä asennossa. Siihen päälle istumatyö, niin lihasjumit ovat valmiina.

Helsinkiläinen kuntosaliryhmä osallistui lauantaina Red Bull 400 -kilpailuun. Tomi Pihlas (ylhäällä vasemmalla) antoi kilpailuun osallistuneelle toimittajalle hyviä neuvoja ennen lähtöä. Kuva: Sami Kuusivirta

Vielä puolta tuntia aiemmin protestoi takareisi

Tein viikolla pari pyörälenkkiä. Perjantai-iltana poljin kotiin töistä, eikä se hirveästi tuonut lohtua. Etureidet jumittivat vielä, mutta sain ne kuitenkin aukaistua. Aamulla ne tuntuivat jo melko hyvältä alkutilanteeseen verrattuna.

Lauantaina vielä puolta tuntia ennen kisaan lähtöä vasen takareisi ja polven seutu protestoivat ajatusta lähtöviivalle menosta.

Pistin kaiken ylimääräisen keskittymiseni jalkojen venyttelyyn. Urheilukeskuksen porraskäytävä osoittautui siihen hyväksi paikaksi.

Samalla sain odotella lähtöä poissa montun paahteesta, jossa olin jo käynyt haistelemassa tunnelmaa ja kyselemässä kilpaveljiltä neuvoja mäkeen.

Helsinkiläisen kuntoiluporukan nestori, Kuopiossa kahdesti kisaan osallistunut Tomi Pihlas muistutti, että kisaa ei voiteta ensimmäisellä sadalla metrillä.

Yritin ottaa alun niin rauhallisesti kuin pystyin. Porukan mukanahan siinä mennään, eikä ajatus viimeisenä olosta miellytä, joten pakko on myös puristaa.

Pihlas myös suositteli ottamaan lyhyitä askeleita. Välillä se oli vaikeaa. Rinteeseen jätetty lumijarruverkko ei ole mikään symmetrinen luomus. Välillä verkon tiheys on lyhyt, välillä pitkä. Rytmini katosi välillä totaalisesti.

Rinne on niin jyrkkä, että pitkän aikaa on pakko kontata. Yritin jo jossain vaiheessa kummulla nousta ylös, mutta takaraivossa soi pelko jalkojen hyytymisestä. Palasin vielä nelivedolle, kunnes se oli liian hidasta.

Tässä vaiheessa huomasin, että jalat ovat muussia. Juoksu ei meinannut onnistua. Hetkeksi sain hölkän päälle. Sitten oli käveltävä. Sisulla pari hölkkäaskelta ja maalissa.

Rinteen rajuus iski tajuntaan kisan jälkeen

Jalat eivät kantaneet muutamaan minuuttiin ollenkaan. Rinteen rankkuus iski tajuntaan, kun jalat jo toipuivat, mutta keuhkot ja varsinkin kurkku eivät. Alaskipuaminen portaita pitkin kului yskiessä, mutta pitkälle syljelle se ei ihan lähtenyt. Joku oksenteli vielä pitkään maaliin tulon jälkeen.

Kisan henkisesti tärkeimmät metrit olivat viimeisellä 100 metrillä. Satuin vilkaisemaan suorituksen aikana oikealle ja näin mäkihypyn 90 metrin kyltin. Näky oli samaan aikaan helpottava ja pelottava. Vieläkö jaksan? Tulosluettelossa odotti iloinen yllätys. Sija 239 ja aika 4:46. Alastulorappusten ajatus, ei koskaan enää, vaihtui iloon. Pitäisikö sittenkin kokeilla joskus uudestaan?

Juttua korjattu 14.5. kello 14:59: Korjattu toimittajan sijoitus: jutussa luki aiemmin sija 163, oikea sija on 239.

Teemu Leppänen
teemu.leppanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi