Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

"Tärkein intressimme, että kaikki lajit ovat Lahdessa yhtä aikaa" – Salpausselän kisat ensi vuonna poikkeuksellisen aikaisin

Moni kisavieras oli nähnyt vaivaa lookinsa eteen, kuten nämäkin herrasmiehet, jotka odottivat sunnuntaina mäkikisan alkua. Kuva: Toni Tiainen

Salpausselän kisat pidetään ensi talvena poikkeuksellisen aikaisin, jos Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) teknisen komitean kaavailut toteutuvat. FIS:n kongressi saa toukokuussa käsittelyyn ehdotuksen, jossa mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancup järjestetään Lahdessa 8.–10. helmikuuta. Maastohiihdon kohdalla prosessi on vielä vaiheessa, mutta esityksestä on tulossa samanlainen, joten Lahdessa kilpaillaan kaikissa lajeissa viikonlopun aikana. Lopullinen FIS:n kalenterikokous on syksyllä Zürichissä.

Kisojen aikaikkuna on ollut esillä ensimmäisen kerran jo vuosi sitten, joten puskista asia ei putkahtanut. Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Erkki Raita myöntää, että seurassa muutos herätti määrätynlaisia ensireaktioita, jotka eivät välttämättä olleet kovin ihastuneita.

– Kyllähän noin aikainen ajankohta on haasteellinen ja haasteellisuutta lisää vielä, että viikonloppu on viimeinen ennen MM-kisoja, Raita sanoo.

Hiihtoseuran puheenjohtaja Juha Kolu muistuttaa, että maailmancupin järjestelyoikeuksista kamppailevat entistä useammat paikkakunnat.

– Joka vuosi on paikkakuntia, jotka ovat halukkaita tulemaan mukaan kalenteriin. Siksi on pakko on olla joskus joustava. Meidän tärkein intressimme oli, että kaikki lajit ovat Lahdessa yhtä aikaa, Kolu sanoo.

Kolu muistuttaa, että Lahdessa on kokeiltu kahden erillisen viikonlopun kisakonseptia, eikä se ollut menestys.

MM-kisat sanelee

Nyt Salpausselän kisojen aikaistetun ajankohdan tärkeimmät syyt ovat Itävallan Seefeldissä 19.2.–3.3. pidettävät MM-kisat ja norjalaisten kaavailema mäkihyppyturnee.

MM-kisojen läheisyys on sekä Kolun että Raidan mielestä myös mahdollisuus, kun kilpailukausi on kuumimmillaan ja lähestymässä huipennustaan.

– Suomen joukkueen viimeiset valinnat voivat ratketa Lahdessa, ja mahdollisesti muillakin mailla on näytönpaikkoja Lahdessa, Raita sanoo.

– Siinä on mahdollisuus, että maailman terävin kärki on kokonaisuudessaan liikkeellä. Joskus on tuntunut, että arvokisoista tullaan Salppuriin rääppiäisille, Raita muistuttaa myöhäisemmän ajankohdan nurjista puolista.

– Nyt tämän vuoden kisoissa yleisössä ei näkynyt kisaväsymystä, mutta näitä asioita on aina vaikea ennakoida, Kolu sanoo.

Ei paineita jatkosta

Koska ensi talven kisojen ajankohta on jo helmikuun alkupuolella, on kisojen luonne erilainen kuin kevättalvella.

– Maaliskuun alussa tulee usein kevät ja tuulet. Tuulien kannalta helmikuu on turvallisempi ja lumivarmuus on hyvä. Toisaalta päivä on lyhyempi, eli on myös suurempi riski, että on kylmää, Kolu miettii.

Raita haluaa nähdä talven mahdollisuutena.

– Nyt suurelle yleisölle tarjotaan oikeat talvikisat.

Lahti on varmuudella mukana FIS:n maailmancupin kalenterissa vuoteen 2021. Kolu muistuttaa, että tämän kauden kisoista saadut raportit ovat olleet kiittäviä.

– Tuntuu, että ei ole painetta, että joutuisimme jatkossakaan sivuun. Aika hyvältä vaikuttaa, Kolu uskoo Lahden asemaan maailmancupsirkuksessa myös vuoden 2021 jälkeen.

– Täytyy muistaa, että maailmancupissa on ollut paljon paikkakuntia, jotka ovat sittemmin pudonneet pois kalenterista, Kolu muistuttaa.

Ensi vuoden jälkeen Salpausselän kisat palaa taas normaaliin, myöhäisempään, ajankohtaansa.

Esa Rauhanlaakso
esa.rauhanlaakso@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi