Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Urheilu

Pasi Laaksomaa haasteista huolimatta luokkavoittoon Hankirallissa

Lahtelainen ralliautoilija Pasi Laaksomaa ja hänen kartanlukijansa Ville Kantoluoto ajoivat Porvoon legendaarisen hankirallin seitsemän erikoiskoetta käsittäneessä kilpailussa voittoon luokassa 25.

Legendaarinen Hankiralli kurvailtiin lauantaina 4. maaliskuuta Porvoossa. Leudohkoista olosuhteista huolimatta kilpailu päästiin ajamaan yllättävänkin hyvissä talviolosuhteissa.

Laaksomaan voitto tuli äärimmäisen niukalla erolla toiseksi sijoittuneeseen parivaljakkoon Jani Laaksoseen ja Tero Keittiin nähden, sillä maalissa eroa oli vain 0,5 sekuntia. Kilpailu sisälsi rutkasti haasteita Laaksomaan autokunnalle.

- Heti ensimmäisellä erikoiskokeella auton tulpanjohdoissa ilmeni vikaa ja auto kävi välillä kahdella, välillä taas vain kolmella pytyllä. Neljä kun olisi maksimi, niin tottakai siinä annettiin tasoitusta. Hävisimme sillä erikoiskokeella heti puoli minuuttia kärjestä, Laaksomaa kertoi.

Laaksomaa ja Kantoluoto eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaan aloittivat kiivaan takaa-ajon.

- Päätettiin siinä, että puristetaan niin paljon kuin vain pystytään ja tehdään kaikkemme. Ja niin siinä sitten kävi, että saimme puristettua itsemme takamatkalta luokkavoittoon ja kotiinviemisiksi täydet aluemestaruuspisteet, Laaksomaa iloitsi.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi