NBA:n Golden State Warriorsin latvialainen keskushyökkääjä Kristaps Porzingis jättää koripallokentät terveyssyiden vuoksi. 31-vuotias Porzingis ei X-julkaisussaan paljastanut tarkalleen, mistä on kyse, mutta hän ei tämän kauden alla pystynyt osallistumaan Warriorsin harjoitusleirille.
Syyksi ilmoitettiin terveyteen liittyvä asia, jota ei tarkemmin eritelty. Porzingis ei ole pelannut yhtäkään ottelua tällä kaudella.
– Odotin todella tällä kaudella tämän porukan kanssa menemistä, mutta kun kovensin harjoittelua, kehoni ei reagoinut siihen odottamallani tavalla. Voin hyvin, mutta en pysty pelaamaan sillä tasolla, jota odotan itseltäni, Porzingis viestiti.
Porzingis kärsi kevään 2025 pudotuspeleissä verenkierto- ja verenpaineongelmista, mutta pelasi loppukesän EM-kisoissa ilman ongelmia. Viime kaudella hän pelasi Atlantan ja Golden Staten riveissä yhteensä kuitenkin vain 32 ottelua.
Porzingisin NBA-ura alkoi 2015 New York Knicksin riveissä ja uransa alkuaikoina hänet tunnettiin lempinimellä Unicorn eli yksisarvinen pituutensa ja heittotaitonsa takia. Hän on edustanut 11 NBA-kauden aikana kuutta joukkuetta.