Turku luopuu vuodenvaihteessa 2027–28 pelattavien nuorten jääkiekon MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjän maajoukkue osallistuu turnaukseen. Kaupunki kertoi päätöksestä sivuillaan maanantaina.
Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n perjantaisen päätöksen mukaan Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n on mahdollistettava Venäjän osallistuminen MM-kisoihin.
Tulevana vuodenvaihteena alle 20-vuotiaiden miesten MM-kiekko järjestetään Kanadassa, ja seuraavat ikäluokan kisat on tarkoitus järjestää Tampereella ja Turussa 26. joulukuuta 2027–5. tammikuuta 2028. Turun kaupungin tiedotteen mukaan kaupunki vetäytyy isännyydestä, jos ei pystytä varmistumaan siitä, että Venäjä ei osallistu kisoihin.
– Toimimme arvojemme mukaisesti myös silloin, kun se tarkoittaa luopumista merkittävistä tapahtumista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Niin kauan kuin Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa, emme voi hyväksyä Venäjän maajoukkueen pelaamista Turussa, sanoo Turun pormestari Piia Elo.
Kaupunki toivoo, että IIHF ja Suomen valtio löytävät ratkaisun, joka estää Venäjän osallistumisen.