Huoli painaa, mutta hymyt eivät hyydy – katso kuvagalleria Kukonkoivun jokkiskisoista

Mikael Hoikkala

Kukonkoivun kilpailurataa koskeva vuosien oikeustaisto näyttää saaneen lopullisen päätöksensä. Menneellä Hollolan kunta päätti, että kilpailutoiminta saa jatkua Kukonkoivussa siirtymäajalla vuoteen 2021 asti, mutta ajoharjoittelu päättyy.

Keskeinen syy radan sulkemiseen on sen sijainti pohjavesialueella.

Harjoittelukielto huolestuttaa monia harrastajia. Jokamiesluokka eli jokkis on monessa perheessä sukupolvien yli kestävä harrastus. Kun suosittu harjoittelupaikka poistuu, on koko lajin tulevaisuus Lahden alueella uhattuna.

Sunnuntaina "Kukossa" ajettiin kansallisessa Classic Liigassa 77 lähtöä. Yleisöä oli paikalla, kuten tavallista, runsain mitoin.

Jari ja Tuula Siltavuo ovat jokkiksen ystäviä. Juha Peurala
Hausjärven Urheiluautoilijoiden Mikko Tonttila ehti kilpailemisen lomassa käydä jäätelöllä. Mukana olivat hänen poikansa Peetu Björksten (kesk.) ja Joose Björksten. Juha Peurala
Tonttila-Björkstenin perhe löysi tiensä jäätelökioskille. Juha Peurala
Hanna Yrjölä sylissään tytär Jatta Elo toimi sunnuntaina Eräpolku Racing Teamin joukkueenjohtajana. ”Tiimiperheeseen” kuuluivat myös Heidi Pohjantähti (vas.) sekä poikansa Julius Pohjantähti, Emilia Leinonen ja Iida Yrjölä. Juha Peurala
Hanna Yrjölän perheessä kaikki ajavat jokkista. Juha Peurala
Mekaanikko Sami Leinonen piti sylissään vajaan kahden vuoden ikäistä Emilia-tytärtään. Juha Peurala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.