Yli 50 000 saapui katsomaan olympiasoihtua Koillis-Japanissa

Paikallismedian mukaan ihmiset seisoivat useita tunteja jopa 500 metriä pitkäksi venyneessä jonossa katsomaan soihtua. AFP / LEHTIKUVA

STT

Kymmeniätuhansia ihmisiä saapui Koillis-Japanissa katsomaan olympiasoihtua koronaviruspandemiasta huolimatta. Lauantaina yli 50 000 ihmistä jonotti katsomaan soihtua Sendain asemalle Miyagin alueella. Paikallismedian mukaan ihmiset seisoivat useita tunteja jopa 500 metriä pitkäksi venyneessä jonossa katsomaan soihtua. Monet jonottajista olivat varustautuneet hengityssuojaimin.

Valtakunnallisen olympiasoihtuviestin on tarkoitus alkaa 26. maaliskuuta Fukushimasta, jossa tapahtui 2011 maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen ydinvoimalaonnettomuus. Järjestäjät ovat AFP:n mukaan joutuneet pienentämään tapahtumia soihtuviestin yhteydessä. Päivittäiset seremoniat on viestin yhteydessä päätetty sulkea yleisöltä, ja lisäksi katsojia on kehotettu välttämään ihmisjoukkojen syntymistä viestin reitin varrelle.

Tokion kesäolympialaisten on tarkoitus alkaa 24. heinäkuuta. Toistaiseksi olympialaisia ei ole peruttu, mutta paine Kansainvälistä olympiakomiteaa kohtaan on kova, sillä lukuisia urheilutapahtumia on siirretty ja peruttu ympäri maailman pandemian vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.