Yhteislähtökilpailut yhtä venäläisjuhlaa - miehille neloisvoitto, naisille kaksoisvoitto!

Markus Vuorela sähläili sauvojen kanssa. Jussi Nukari

Aino Kattilakoski

Alle 23-vuotiaiden miesten perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailu oli yhtä venäläisjuhlaa, sillä Venäjä nappasi neloisvoiton. Maailmanmestariksi itsensä kiskaisi Andrey Sobakarev, hopealle Ivan Kirillov ja kolmanneksi Ivan Yakimushkin 4,9 sekuntia voittajalle hävinneenä. Neljänneksi ylsi vielä Anton Timashov 11,4 sekuntia mestaria hitaampana. Lähimmäksi venäläisiä pääsi Japanin Naoto Baba, joka hävivi Timashoville seitsemän kymmenystä.

Venäjän murskaavan ylivoimaisen päivän täydensivät naiset, sillä Anna Zherebyateva ja Lidia Durkina ottivat kaksoisvoiton naisten 15 kilometrin kilpailusta.

Kilpailu noudatti torstain miesten kilpailusta tuttua kaavaa, jossa pääryhmä säilyi suurena loppuun saakka ja ratkaisuja saatiin odotella viimeisille kilometreille saakka. Sobakarev karkasi muilta pari kilometriä ennen maalia.

Suomalaiset sinnittelivät pääjoukon mukana aina 20 kilometriin saakka, mutta 24 kilometrin kohdalla pääjoukossa oli jäljellä enää Juuso Haarala, jonka loppusijoitus parhaana suomalaisena oli lopulta 15:s 39,3 sekuntia mestarille jääneenä.

- Tämä oli sprintin aiheuttaman kovan pettymyksen jälkeen oman tasoinen hiihto tällä matkalla. Ihan tyytyväinen olen, Haarala kommentoi kisan jälkeen.

Muiden tapaan Haarala suuntaa seuraavaksi Imatralle, jossa uurastaa kaikki SM-matkat.

- Maailmancupin sprintit kiinnostavat, toivottavasti näytönpaikkoja tarjotaan vielä tälle kaudelle.

Muista suomalaisista Lauri Lepistö oli 22:s ja Aleksi Parttimaa 24:s.

Lahdessa nykyisin asuva Parttimaa sanoi tehneenä kaiken pääryhmän mukana pysyäkseen.

- Kaikki paukut olivat pelissä, 20 kilometriä olin jojossa, mutta sitten ei enää tultu mukaan. Tänään oli ensimmäisestä potkusta asti vaikeaa. Kroppa ei oikein toiminut ja juomakaan ei tuntunut imeytyvän, Parttimaa ihmetteli.

Imatran SM-kisoissa Parttimaa aikoo urakoida kaikki tarjolla olevat matkat.

- Meillä on kova viestijoukkue. Viiden parhaan joukkoon uskallan tavoitteemme luvata.

Markus Vuorelan kilpailussa mukana oli puolestaan epäonnea. Mies johti kilpailua stadionille tultaessa yhdeksän kilometrin kohdalla, mutta joutui vaihtamaan sauvan stadionilta pois lähdettäessä, tiputti varasauvan ja joutui etsimään uutta sauvaa useiden sekuntien arvoisesti. Pääryhmästä hässäkän vuoksi jäänyt Vuorela oli kilpailussa lopulta 31:s.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Skopjesta saapuneita matkustajia
  3. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  4. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  5. Rattijuoppo ajoi ulos Hartolassa – kuljettaja ja matkustajat sairaalaan
  6. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  7. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  8. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  9. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  10. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa
  11. Sibeliustalon pääsalin katsomo on valmis ja uutta lavaa tehdään parhaillaan – perusparannuksen jälkeisiä avajaisia kaavaillaan turvallisempiin aikoihin
  12. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  13. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  14. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  15. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.