Valta vaihtui pohjoisamerikkalaisessa jääkiekossa – USA kukisti MM-pronssipelissä Kanadan

Yhdysvaltain Chris Kreider teki ottelun avausmaalin. LEHTIKUVA/AFP

STT

Pohjoisamerikkalainen valta jääkiekossa vaihtui MM-turnauksessa. Yhdysvallat kukisti Kööpenhaminassa pronssipelissä Kanadan 4–1 ja palasi MM-mitaleille kolmen vuoden tauon jälkeen.

Ottelun kolmas erä oli turnauksen suurimmalle ennakkosuosikille Kanadalle synkkä.

Ensin Nick Bonino vei runsaat kuusi ja puoli minuuttia ennen kolmannen erän loppua Yhdysvallat ylivoimapelissä 2–1-johtoon. Jäähyllä istui estämisestä kevein perustein kaksi minuuttia saanut Kanadan Ryan O'Reilly.

Anders Lee ja Chris Kreider kasvattivat Yhdysvaltojen johdon lopussa kolmeen osumaan, kun Kanada yritti kavennusta ilman maalivahtia.

Kolminkertainen Stanley cup -voittaja Patrick Kane syötti Boninon tekemän 2–1-voittomaalin. Turnauksen pörssikärki Kane summasi kisoissa 8+12=20 pistettä.

Yhdysvallat otti neljännen MM-pronssinsa 2000-luvulla. Aiemmat ovat vuosilta 2004, 2013 ja 2015. Kanada putosi ensi kertaa MM-mitaleilta sitten kevään 2014. Se voitti kaksi maailmanmestaruutta 2015–16 ja oli viime vuonna Ruotsin jälkeen toinen.

McDavidin munaus

Kanada tyrkytti Yhdysvalloille etua ottamalla pronssiottelussa kuusi kahden minuutin jäähyä peräkkäin.

Yhdysvallat on ollut ylivoimalla MM-turnauksen toiseksi tehokkain joukkue Ruotsin jälkeen, mutta jäähyputkensa aikana Kanada olisi selviytynyt kokonaan takaiskutta ilman ykköstähtensä Connor McDavidin munausta.

Kanadasta istui toisessa erässä jäähyaitiossa puolustaja Joel Edmundson, kun kiekko lipui keskialueelta Kanadan puolustuspäähän. Alimpana kanadalaisena kenttäpelaajana kurvaillut McDavid ei saanut otetta kiekkoon, jonka nappasi Yhdysvaltojen Kreider, joka ohitti laukauksellaan Kanadan maalivahdin Curtis McElhinneyn.

Kanada iski toisen erän loppuun 1–1-tasoituksen vastahyökkäyksestä. Maalintekijänä kunnostautui puolustaja Marc-Edouard Vlasic.

Kanadan maalivahteja moitittiin tämän vuoden MM-turnauksessa paljon epävarmuudesta. Kanadan luukulla torjunut McElhinney oli pronssipelissä vireessä. Hän pysäytti lukuisia Yhdysvaltojen hyökkäyksiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta
  2. Putulan kylässä kirjataivas on levittäytynyt navetanparvelle – kirjastossa lainat merkitään kortille eikä palautuksia valvota
  3. Lahden keskustan nopeusrajoituksia lasketaan – muutoksella halutaan kasvattaa turvallisuutta ja vähentää meluhaittoja
  4. Hämeenkoskella on nyt yksi ravintola vähemmän - Villa Wellamo löi lapun luukulle ja hakeutui konkurssiin
  5. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  6. Lahdessa kuvataan elokuvaa ekologisesti – näin se onnistuu
  7. Vanhojen henkilöllisyystodistusten käytöstä luovutaan OP:n konttoreissa
  8. Puu kaatui sähkölinjalle Lahden Renkomäessä – tie oli osittain poikki Johtokadulla
  9. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  10. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, josta päätetään tänään, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  11. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  12. Neljä uutta koronavirustartuntaa todettu vuorokauden aikana
  13. Tiesitkö, että Lahden taidemuseon kokoelma-aineistoja näkee nyt myös netistä? – Finnassa on julkaistu jo noin kolmesataa museon teosta
  14. Maailman tunnetuimpiin elokuvasäveltäjiin kuuluva Ennio Morricone on kuollut
  15. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.