Lahden SM-rallisprint on peruttu

Villähteen Hokkarassa ei päästy ajamaan tänä talvena rallisprintin SM-osakilpailua. Juha Peurala

ESS

Lahden Top Building SM-rallisprint on peruttu. Kilpailu siirrettiin jo kerran ja joudutaan nyt perumaan kokonaan.

Lahden Villähteellä piti ajaa rallisprintin SM-osakilpailu alkujaan 2. helmikuuta, mutta silloin talven leutojen olosuhteiden vuoksi uudeksi ajankohdaksi päätettiin 15. maaliskuuta.

Nyt järjestävä seura Lahden Urheiluautoilijat on joutunut toteamaan, että mikään ennuste ei lupaa kylmenevää säätä ja kilpailu on peruttu.

– Kilpailumme eri osa-alueita on vuosien aikana kehitetty sitä silmällä pitäen, että SM-rallisprint voidaan kunniakkaasti järjestää. Tällä kertaa suunnitelma kuitenkin vesittyi, ihan kirjaimellisesti, kuten monilla muillakin tämän talven kilpailujärjestäjillä, kilpailun tiedottaja Jani Seppälä toteaa tiedotteessa.

Lauhan talven vaikutuksia tämäkin: ensin siirtyi Hokkaran rallisprint, nyt Lammi-Ralli

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut