Kärkisijat karkasivat suomalaisilta nuorten MM-laduilla – ylivoimainen Andersson voitti, Nissinen kahdeksas

Vilma Nissinen on sijoittunut kahdeksanneksi nuorten MM-hiihtojen alle 23-vuotiaiden naisten kymmenen kilometrin perinteisellä Saksan Oberwiesenthalissa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Vilma Nissinen sai toivomansa pitopohjakelin ja sivakoi perinteisen kympillä kahdeksanneksi alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa Saksan Oberwiesenthalissa. Sotkamolaista miellytti myös aikaero mestaruuden vieneeseen Ebba Anderssoniin. Tiistaina tappiota tuli 1.06,7, kun vielä lauantaina Salpausselän kisoissa vastaavalla matkalla eroa oli yli tuplasti.

– Ihan hyvä parannus kolmeen päivään. Lahden jälkeen oli torjuntavoitto, että pystyin hiihtämään näin hyvin, Nissinen sanoi tyytyväisenä hymyillen.

– Hyvä veto. Olisi harmittanut, jos olisin täällä hiihtänyt sellaisen hiihdon kuin Lahdessa.

Häntä jäi harmittamaan vain viimeinen kilometri, jolla tarjolla ollut kuudes sija jäi toiveeksi.

– Se olisi ollut otettavissa, mutta ei vaan riittänyt tänään. Jalka hyytyi ihan totaalisesti siihen loppuun.

"Kroppa ei toimi yhtään"

Perinteisen kymppi oli Nissisen päämatka, mutta hänellä on onnistuessaan hyvät mahdollisuudet vastaaville sijoille myös 15 kilometrin vapaan yhteislähdössä. Jos oli Nissinen hyvillä mielin päivän urakkansa jälkeen, oli viime vuonna kolmea nuorten MM-pronssia 20-vuotiaissa juhlinut Anita Korva ymmällään. Hän jäi sijalle 44, eroa kärkeen tuli yli neljä minuuttia.

– Kroppa ei toimi yhtään. Se pitäisi saada normitilaan, Korva sanoi mietteliäänä.

Tuntemukset eivät ole uusia, mutta vaikean alkukauden jälkeen ”vähän parempia välähdyksiä” oli juuri nuorten MM-kilpailuiden allakin.

– Suomessa viimeiset treenit olivat teräviä ja tuntuivat hyvältä, mutta täällä on ollut aika vaikeantuntuista nämä päivät, Korva kuvaili.

Häntä mietitytti erityisesti se, mistä tilanne johtuu ja mitä sille kannattaisi tehdä. Vaikka fiilis tuoreeltaan oli mollivoittoinen ja kilpaa hiihtämisen järkevyyden kyseenalaistava, arveli Korva kuitenkin hiihtävänsä myös torstain vapaan kilpailun.

– Vähän kysymysmerkkinä olen, hän tuumi.

Miesten 15 kilometrin perinteisen kilpailussa Remi Lindholm oli parhaana suomalaisena 26:s, Aleksi Parttimaa oli 34:s ja Lauri Mannila 47:s. Lindholm jäi venäläisvoittaja Sergei Ardashevista 3.09,2 minuuttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.