Saksan Geiger lensi voittoon mäkihypyn maailmancupin juhlakisassa Lahdessa

Suomen mäkimiehet Jarkko Määttä, Arttu Pohjola, Niko Kytösaho ja Antti Aalto (kuvassa) hyppäävät kaikki maailmancupin suurmäen kilpailussa Lahdessa. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Saksan Karl Geiger on voittanut mäkihypyn miesten maailmancupin suurmäen kilpailun Lahdessa. Hän hyppäsi Salpausselän HS130-mäestä 122,5 ja 130 metriä ja kukisti toiseksi sijoittuneen Itävallan maailmancup-johtajan Stefan Kraftin 5,9 pisteellä.

Kolmas oli Itävallan Michael Hayböck. Salpausselän kisa oli miesten maailmancupin kaikkien aikojen tuhannes kilpailu

Suomen kaikki neljä hyppääjää karsiutuivat toiselta kierrokselta.

Antti Aallon tekniikka romahti - Salpausselän maailmancupin toisen kierroksen kynnys oli liian korkea suomalaisille myös sunnuntaina

Suomalaisten mäkimiesten hypyt loppuivat yhteen yritykseen Salpausselän kisojen toisessa maailmancupissa. Kyseessä oli maailmancuphistorian tuhannes osakilpailu, mutta suomalaisten juhlat rajoittuivat minimiin.

Jarkko Määttä oli parhaana suomalaisena 106 metrin hypyllä 41:s. Arttu Pohjolan 104-metrinen riitti 51. sijaan, ja Antti Aalto oli 101,5 metrin hypyllä 52:s.

Niko Kytösaho hyppäsi tasaisesti perjantaina ja lauantaina, mutta tupsahti sunnuntain kilpailussa rinteeseen jo 99 metrissä. Hänen sijoituksensa oli 57:s.

Aallon sukellus Lahden kisoissa oli joukkueen suurin yllätys ja pettymys. Hän sijoittui kaksi viikkoa sitten maailmancupin kilpailussa kuudenneksi ja lähti suurin odotuksin Lahden maailmancupiin.

Aalto aloitti viikonlopun 126 metrin harjoitushypyllä. Se todisti kunnon ja taidot, mutta sitten hän hukkasi hypystään juonen.

– Aika sketsi viikonloppu, Aalto tiivisti kokemuksen.

Aallon hypyt ailahtelivat viikonlopun kolmessa kilpailussa ja yleissuunta osoitti kaakkoon.

– Vähän mystinen hiipuminen. Hypyt ovat nyt teknisesti huonompia kuin aiempina kisaviikonloppuina.

Aallon mielestä hänen hyppynsä hajoaa juuri ennen ponnistusta.

– Laskuasento ei pysy ja painopiste muuttuu, Aalto jatkoi.

Maailmancup jatkuu Norjassa. Sitä ennen Aalto harjoittelee Kuopiossa ja harkitsee tekniikan korjaamista pienessä mäessä.

– Pienessä mäessä voisi käydä, mutta täytyy keskustella asiasta valmentajan kanssa. Joka tapauksessa tämä täytyy tasoitella ja jatkaa sitten kautta puhtaalta pöydältä, Aalto totesi.

Määttä kaipaa tasapainoa

Määtän viikonloppu oli varsin tasainen, mutta hän odottaa vielä loppukaudesta itseltään tason nostoa.

– Tänään vauhdit tuntuivat hitailta, ja latu oli vähän nihkeä, Määttä kertoi.

– Viikonloppu ei ollut parasta vaan kohtalaista perustasoa. On pienestä kiinni, että hyppy napsahtaisi kohdalleen.

Myös Määttä kaipaa ponnistukseensa parempaa tasapainoa.

– Kun ponnistukseen pääsee tasapainossa, voi ponnistaa täysillä. Silloin siihen tulee voima latua vasten, Määttä jatkoi.

Määttä ei vielä tiedä, miten hän jatkaa kauttaan. Päätösvalta on valmennusjohdolla, mutta Lahden näytöillä hänen luulisi jatkavan maailmancupia.

Lumisade kiusasi Kytösahoa

Myös Kytösaho tunnusti, että vauhdit olivat hänelle vaikeat.

– Vauhdit olivat heikot. Tällaiset märät rätit tarttuvat vauhtimäkeen, vaikka niitä puhaltaa puhtaaksi. Puhaltimella saa pois kevyen lumen, mutta märkä liimautuu pintaan, Kytösaho kertoi.

Kytösaho kertoi tahkean ladun vaikuttaneen laskuasentoon.

– Asento heiluu koko ajan, kun suksi tarttuu uuteen lumeen. Juuri ennen hyppyäni alkoi tulla isompia rättejä. Se ei välttämättä näy vauhdeissa, mutta tuo epävarmuutta. Kaarteelle ei voi tulla rennosti, kun asento elää.

Kytösaho toivoo pääsevänsä Norjan-kiertueelle.

– Eilinen ja perjantai menivät ihan ok, mutta tämä päivä oli mitä oli. Treeneissä on mennyt ihan hyvin, mutten saanut siirrettyä sitä tasoa kilpailuihin, Kuopiossa harjoitellut Kytösaho harmitteli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.