Setänen torjui nollapelin ja nosti Lukon kolmossijalle

STT

Maalivahti Oskari Setänen oli Lukon suuri sankari, kun raumalaiset nousivat keskiviikkona miesten jääkiekkoliigan runkosarjassa kolmanneksi ohi Tampereen Ilveksen. Sattumoisin Lukon jyrän alle jäi juurikin Ilves, joka hävisi vieraspelinsä maalein 0–2.

– Yksi pahempi paikka siinä oli, mutta kyllä vastustajan maalivahti (Lukas Dostal) joutui paljon kovemmalle kuin minä, ottelussa kaikkiaan 20 kertaa kiekon eteen venynyt Setänen tiivisti.

Dostalilla torjuntoja oli 34.

– Kiitos tästä voitosta kuuluu koko joukkueelle, ei pelkästään minulle. Se on aina saavutus, kun pitää sarjassa yläpuolella olevan joukkueen noin vähissä maalipaikoissa, raumalaissankari jatkoi.

Setäsen mukaan Lukon leirissä ei missään vaiheessa tuskaannuttu siihen, ettei maaleja alkanut tulla.

– Vaihtopenkiltä tuli viesti, että paikat riittävät, kunhan oma pää pitää. Täytyy olla kärsivällinen, Setänen paljasti.

Lukko sai maalitilinsä auki vasta runsas minuutti ennen loppua, kun kultakypärä Justin Danfort onnistui yllättämään Dostalin puolustajan jaloista lähteneellä vedolla. Vain 15 sekuntia edellisestä kiekko oli jälleen Ilves-maalissa. Viimeistelijä oli tällä kertaa Jonne Tammela rankkarista.

– Peli oli tasoltaan ja vauhdiltaan ehkä paras tällä kaudella Raumalla nähdyistä. Olen erityisen tyytyväinen pelin rakenteeseen, Lukon päävalmentaja Pekka Virta kiitteli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.