Fury valtasi WBC-mestaruuden: "Kuningas on palannut"

Tyson Fury on voittanut Deontay Wilderin ammattinyrkkeilyn WBC-liiton raskaansarjan mestaruusottelussa Las Vegasissa. Wilder menetti liiton MM-mestaruusvyön.

Britannialainen Fury hallitsi ottelua lähes alusta asti. Furyn oikean käden isku horjutti Wilderiä kunnolla kolmannessa erässä, ja viidennessä Fury osui vastustajaansa rajusti vasemmallaan.

Ottelu päättyi kehätuomarin keskeytykseen seitsemännessä erässä, kun Wilderin kehänurkkaus heitti pyyhkeen kehään.

– Kuningas on palannut valtaan, Fury intoili.

Hallitsijan asemaan vivahtava kulta näkyi värinä jo ennen ottelua, sillä Fury, 31, kannettiin kehään kullanvärisellä valtaistuimella.

Wilder, 34, loukkasi ottelussa korvansa, sillä hänen tärykalvonsa puhkesi ottelussa.

Tappio oli yhdysvaltalaiselle Wilderille ammattilaisuran ensimmäinen. Hän ehti otella 43 ammattilaiskamppailua ilman tappiota.

"Wilder osoitti mestarin sydäntä"

Wilder säilytti WBC:n maailmanmestaruutensa vielä joulukuussa 2018 käydyssä kaksikon edellisessä ottelussa. Se päättyi ratkaisemattomaan, vaikka Fury kävi tuolloin kanveesissa kahdesti.

Las Vegasissa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa isketyn ottelun jälkeen Fury kiitteli vastustajaansa paremmasta ottelusta kuin 14 kuukautta sitten.

– Wilder osoitti mestarin sydäntä. Tässä ottelussa osuin häntä kovaa oikeallani ja pudotin hänet polvilleen, mutta hän nousi ja taisteli seitsemänteen erään asti. Hän on soturi, joka palaa vielä, Fury kommentoi.

Fury on otellut ammattilaisena 30 kertaa. Otteluista 21 on päättynyt tyrmäykseen, ja edellinen Wilder-kohtaaminen näkyy tilastoissa ratkaisemattomana.

Nyrkkeilyfanit toivovat, että Fury ottelisi seuraavaksi maanmiestään Anthony Joshuaa vastaan. Joshua on IBF-, WBA- ja WBO-liittojen raskaansarjan mestari.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut