Koripalloliitto jätti takamiehen pois pelaajalistasta, Koponen poissa Sveitsi-ottelusta

Sanomalehti Karjalaisen mukaan Petteri Koposella on reidessä pieni repeämä, jonka vuoksi hän on sivussa myös seurajoukkueensa ottelusta viikonloppuna. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
STT

STT

Miesten koripallomaajoukkueen takamies Petteri Koponen ei pysty pelaamaan sunnuntaisessa EM-karsintojen vierasottelussa Sveitsiä vastaan. Koripalloliitto vahvisti, tosin verhotusti, sanomalehti Karjalaisen uutisen Koposen jalkavammasta.

Koripalloliitto julkisti Sveitsi-otteluun vain 13 pelaajan kokoonpanon. Listasta puuttuu Koposen nimi. Koponen oli alun perin nimetty EM-karsintoihin.

Karjalaisen mukaan Koposella on reidessä pieni repeämä, jonka vuoksi hän on sivussa myös seurajoukkueensa Bayern Münchenin perjantaisesta euro-ottelusta.

– Olen alustavasti sivussa ainakin kymmenen päivää. Toivottavasti vamma tulee kerralla kuntoon, Koponen kertoi Karjalaiselle.

Sunnuntain Sveitsi-ottelu on Suomelle merkittävä, koska Suomen on pidettävä Sveitsi takanaan E-lohkossa päästäkseen EM-kisoihin. Neljän joukkueen lohkosta Georgialla on kisaisäntänä jo varma paikka, ja torstaina Suomen jyrännyt Serbia on ylivoimainen suosikki. Kolmannesta EM-kisapaikasta kisaavat Suomi ja Sveitsi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut