Korinteko oli vaikeaa ja levypallopeli vielä vaikeampaa - Suomi kokeili kaikkea, mutta hävisi koripalloilun EM-karsinta-avauksen Serbialle

Ilari Seppälä ja Nikola Rebic. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
STT

STT

Korinteko oli vaikeaa ja levypallopeli vielä vaikeampaa, kun Suomi avasi koripalloilun EM-karsinnat 58–80-tappiolla Serbialle.

Etukäteen oli tiedossa, että Serbia on isokokoisempi joukkue – mutta se ei, että Serbia myös liikkui paljon Suomea paremmin. Loppuunmyydyn Espoon areenan yleisö seurasi Suomen vaisua esitystä hiljaisena.

Koska neljän joukkueen EM-karsintalohkosta menee kisoihin kaksi parasta maata sekä kisaisäntä Georgia, Suomelle riittää kisapaikkaan Sveitsin pitäminen takanaan. Suomi kohtaa Sveitsin sunnuntaina vieraskentällä, ja tuohon otteluun Suomi saa taas ykköspelinjohtajansa Petteri Koposen.

Ottelun avauspuoliaika oli Suomelle erittäin vaikea, ja vielä vaikeammaksi peli muuttui, kun Suomi yritti kääntää tilanteen taktisella kokeilulla. Kolmannen neljänneksen alussa päävalmentaja Henrik Dettmann kokeili viisikkoa, jossa ei ollut pelinjohtajaa, vaan kolme heittävää takamiestä (Mikko Koivisto, Antti Kanervo ja Topias Palmi) sekä kaksi pientä laitahyökkääjää (Matti Nuutinen ja Alex Murphy).

Minikokoisen viisikon kokeilu oli looginen veto, koska pelinjohtajat Jamar Wilson ja Ilari Seppälä olivat olleet kaukana parhaastaan, eikä Suomelta ollut löytynyt korien alla pysäyttäjää Serbian siirtolohkaresentteri Miroslav Raduljicalle. Mutta pieni viisikko ei toiminut, kun 213-senttinen Raduljica ajoi kaksimetrisen Nuutisen ohi kaukana korilta.

Serbialle nykäisi Suomen pientä viisikkoa vastaan eroksi 32–49 ja lasketteli viimeiselle erätauolle jo 60–37-johdossa.

Avauspuoliajalla vaikeaa

Kummaltakin joukkueelta puuttuvat NBA- ja euroliigapelaajat, minkä lisäksi Serbian pelinjohtaja Milos Teodosic jäi kalkkiviivoilla pois tämän viikon kahdesta karsintapelistä vakuutuskiistan takia.

Poissaolot näkyivät siinä, miten vaikeaa korinteko oli molemmille joukkueille. Vielä vaikeammaksi se muuttui Suomelle, kun Wilson otti toisen virheensä reilun kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen ja pelinjohto siirtyi Seppälän käsiin.

Suomen tarkoitus oli pakottaa Miroslav Raduljica liikkeeseen puolustuksessa, mutta se ei onnistunut. Lisäksi Raduljica osoitti olevansa itsekin opportunistinen juoksija, joka toisen puoliajan alussa viiletti nopeassa hyökkäyksessä karkuun Tuukka Kotilta ja pakotti suomalaisveteraanin virheeseen.

Serbia vei levypallot musertavasti 50–28.

Suomen vaikeudet heittopaikkojen luomisessa näkyivät heittoprosenteissa. Suomalaiset saivat pelitilanneheitoistaan sisään 34 prosenttia ja kolmosistaan 23 prosenttia. Topias Palmi oli Suomen paras koritekijä 16 pisteellä ja ylitti ainoana suomalaisena kymmenen pisteen rajan. Miroslav Raduljica murjoi 19 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 6/8.

Suomi kohtaa seuraavaksi Sveitsin vieraissa sunnuntaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kotona leivotaan nyt paljon pullaa ja muutakin – katso ESS:n lukijoiden kuvat ihanista leipomuksista
  2. Vesilinnut pääsevät syksyllä omaan kotiin – Heinolan Lintutarhalle rakennettavassa talossa on 450 neliötä ja erikoinen viherkatto
  3. Yön uutiskooste: Henkilöauto upposi jäihin Ilomantsissa ja kahden henkilön epäillään hukkuneen
  4. Henkilöauton kuljettaja ajoi kahteen otteeseen läpi poliisin tiesulusta - poliisiauto suistui takaa-ajossa tieltä katolleen Orimattilassa
  5. Maakuntarajan sulkeminen sai joidenkin hulluuden kukkimaan - ensimmäinen päivä Levannon tarkastuspaikalla Nelostiellä sujui pääosin rauhallisesti
  6. Lahden taloyhtiöiden siivoussopimukset on pidetty korona-aikana ennallaan, "siivousta kohdennettu kriittisiin kohtiin"
  7. Ira Blomberg-Kantsilan kolumni: Uimahalliuskovainen väijytti minut – ja vieläpä lähes alastomana
  8. Portit auki – kummankin puolen Kimolan sulkua pannaan paikkoja kuntoon matkailijoita varten
  9. "Se oli taistelua joka vaiheessa" – Naisten asepalvelus täyttää huhtikuun alussa 25 vuotta, ja siitä on kiittäminen Kaarina Buure-Hägglundia
  10. Museot tarjoavat taide-elämyksiä nyt verkossa – nettipalvelut ovat houkutelleet hyvin kävijöitä: "Kasvua on ollut 1 144 prosenttia"
  11. Korona kiusaa matkailun ystäviä – viisi vinkkiä matkakuumeen lievitykseen
  12. Uusimaa eristetty: Poliisi tarkastaa Nelostien liikennettä Orimattilan rampilla - katso video
  13. Kärkölästä löytyneet konkurssifirman jätteet oli tuotu maakunnan ulkopuolelta
  14. Pääkirjoitus: Pormestarin valinnassa on olennaista avoimuus ja läpinäkyvyys
  15. Katujen tehopuhdistus käynnistyi Lahdessa, siirtokehotukset olivat menneet perille viimevuotista paremmin – "Kun pyhään peltilehmään joku kajoaa, niin kyllähän se voi mennä tunteisiin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.