Huhut savustavat Räikköstä Ferrarilta– Italialaislehti ennakoi päätöstä

Ferrarin F1-talli on päättänyt, ettei se jatka Kimi Räikkösen kuljettajasopimusta tämän kauden jälkeen, kertoi italialaislehti Gazzetta dello Sport. LEHTIKUVA/AFP

STT

Ferrarin ensi kauden kuljettajapäätöstä odoteltiin torstaina pitkin päivää. Italialainen urheilulehti Gazzetta dello Sport ennakoi torstain numerossaan, että monacolainen Charles Leclerc korvaa Kimi Räikkösen ensi kaudella, mutta Ferrarilta ei ole tullut vastoin odotuksia asiaan vahvistusta.

Ferrarin formula 1 -tallin johdolla oli keskiviikkona ja torstaina kokoukset, joissa italialaismedian mukaan päätettiin ensi kauden kuljettajista ja tallin strategiasta.

Italialainen tv-kanava Sky Sports kertoi jo alkuviikosta, että Ferrarin ensi kauden kuljettajat ovat nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel ja Leclerc. Kanavan mukaan Ferrarin edesmennyt pääjohtaja Sergio Marchionne olisi tehnyt kesällä Leclercin kanssa esisopimuksen, ja kuljettajapäätös ilmoitettiin Räikköselle viikonvaihteessa ajetun Monzan kilpailun yhteydessä.

Tiedot Ferrarin ratkaisuista otettiin niin vakavasti, että Räikköstä alettiin jo hyvästellä.

– On vaikea sanoa etukäteen, tuleeko minulle henkilökohtaisesti ikävä jotain henkilöä. Mutta sen voin sanoa, että tämä laji jää kaipaamaan Kimiä, Lewis Hamilton pohdiskeli Räikkösen tilannetta Autosportin haastattelussa.

Vettel kaipaisi Räikkösen tukea

Samalla Hamilton muisteli, miten hän aikoinaan pelasi PlayStationilla formuloita aina Räikkösen roolissa McLarenilla. Ensimmäiset F1-testinsä hän ajoi 2004 McLarenilla, joka oli Räikkösen säädöissä.

– Se oli viileetä, koska ajotyylimme oli mielestäni aikalailla samanlainen, Hamilton muisteli.

– Kimillä on ollut hieno ura ja on ollut kunnia kilpailla hänen kaltaistaan suomalaista vastaan.

Jos huhut pitävät paikkansa, loppukaudesta on tulossa mielenkiintoinen. Ferrari-tallitoveri Vettel on MM-sarjassa toisena 30 pisteen päässä Mercedeksen ässästä Hamiltonista. Vettel kaipaa kipeästi Räikkösen apua MM-kamppailussa, mutta suomalainen ei tehnyt hänelle tilaa enää ainakaan Monzan kilpailun ensimmäisissä mutkissa.

MM-sarjassa on ajamatta seitsemän kilpailua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  2. Korkea katto ja uusi sisäänkäynti, Lahden kaupungintalon sisäpiha halutaan avoimeksi kohtaamispaikaksi
  3. Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää
  4. 3.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Epidemiatilanne edelleen rauhallinen, uusia tartuntoja ei ole todettu
  5. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  6. Lahdelle jää joukkoliikennetuista vain murusia
  7. Huvivenekin tarvitsee nyt päällikön, määrittää uusi vesiliikennelaki – "Soutuveneessäkin pitää jonkun ottaa vastuu"
  8. Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna – "Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla"
  9. Nelostien pullonkaula katoaa: Hartolan-Oravakivensalmen osuus sai rahoituksen hallituksen lisätalousarvioesityksessä
  10. Hämeen kauppakamarin kyselyn mukaan koronakriisi iski yritysten liikevaihtoon: "Konkurssiriski on noussut"
  11. Vääksynjoen muinainen silta saa muistomerkin
  12. Kiistelty laki hidasautoista voi vielä kaatua – "Useita muutoksia tarvitaan, jos ratkaisu yleensä löydetään"
  13. Rikoksilla oireilevia nuoria pitää auttaa jo vankilassaoloaikana – "Me emme tuomitse tai ylenkatso"
  14. Huuhkaja-kapteenilta tiukka kannanotto: "USA, mitä v*ttua?"
  15. Satu Jaatinen kirjoitti tietokirjan kuninkaallisista – "On kiehtovaa, kun joku ihminen voi tietää sukunsa tarinan tuhat vuotta taaksepäin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.