Ay-futis vähävaraisten perheiden asialla

Järjestyksessään 37. ammattiyhdistysten jalkapalloturnaus pelataan Lahdessa Mukkulan palloiluhallissa 21.–22. maaliskuuta.

Harrastesarjan ottelut pelataan ensimmäistä kertaa pienellä kentällä. Pienjoukkue-harrastesarja osoittautui suosituksi, ja siinä on mukana kahdeksan joukkuetta. Kilpasarjassa pelaa neljä joukkuetta.

Turnauksen teemana tänä vuonna on syrjäytymisen ennaltaehkäisy: kaikilla on oikeus harrastaa ja kuulua joukkueeseen. Turnauksen järjestävä yhdistys on tukenut lahtelaista junioritoimintaa.

– Viime vuonna taloudellista tukea saivat FC Kuusysin vähävaraisten lasten harrastusprojekti "Futisjengi" sekä Lahen Pojat Junnu-joukkue, joka kohdensi tuen suoraan muun muassa turnausmaksujen kevennyksiin, toteaa ay-futiksen kilpailupäällikkö Pasi Lahti tiedotteessa.

Tuki oli yhteensä noin 2 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden kaupunki käynnistää yt-neuvottelut lomautuksista
  2. Palvelusetelisäännöt uusiksi yhden äänen erolla Lahdessa – SDP ja kokoomus täysin eri linjoilla
  3. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  4. Hollola lomauttamassa koulunkäyntiavustajia, lastenhoitajia ja siivoajia – yt-neuvottelut päättyvät perjantaina
  5. Piti ampua sika, ammuttiinkin vanki – venäläisten sotavankien elämä Suomessa on monilla paikkakunnilla yhä arka aihe, uusi romaani kertoo kohtaloista Päijät-Hämeessä
  6. Poliisi: Pohjoiseen kulkeva liikenne saattaa ruuhkautua illalla Nelostiellä Mäntsälässä
  7. Asukasyhdistyksen viime hetken vetoomus tehosi: Uudenmaankadun varren kuuset säästyvät sittenkin
  8. Showmies purkaa sydäntään YouTubessa – tubettajatähti Herbalisti on avautunut faneilleen elämänsä kipukohdista ja kerännyt netissä miljoonayleisön
  9. Orimattilan kaupunki varautuu yt-neuvotteluihin koronatilanteen takia
  10. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  11. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  12. Lahden Sokos supistaa ilta-aukioloaan, sunnuntaisin kokonaan kiinni
  13. Talvirenkaiden käyttö muuttuu uudessa tieliikennelaissa
  14. Korkeakoulujen harjoitteluja on peruttu ja siirretty – Tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen: "Opintoajat voivat pidentyä poikkeusolojen vuoksi"
  15. Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.