Virushuhut rassaavat Tokion olympiajärjestäjiä – kisajärjestäjät toivovat sadekauden hillitsevän koronaviruksen leviämistä

Kiinasta maailmalle levinneen viruksen aiheuttama uhka on siirtänyt Aasiassa useita urheilutapahtumia. Olympialaisia ei olla siirtämässä. AFP / LEHTIKUVA
STT AFP

STT AFP

Koronavirus covid-19:n rivakka leviäminen kiristää tunnelmia Tokiossa. Vajaan puolen vuoden kuluttua järjestettävien kesäolympialaisten järjestäjät ovat kyllästyneet yltyviin spekulaatioihin viruksen kisoille aiheuttamasta uhasta.

Tokion 2020 olympialaisten toimitusjohtaja Yoshiro Mori vakuutti Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n johdon kanssa käydyn tapaamisen jälkeen, että järjestelyt sujuvat ja jatkuvat ennakkosuunnitelmien mukaisesti.

– Liikkeellä on monenlaisia huhuja, mutta saatan jälleen vakuuttaa, ettemme harkitse kisojen peruuttamista emmekä niiden siirtämistä, Mori vakuutti.

– Toimimme tässä tilanteessa harkitusti ja yhteistyössä maan hallituksen kanssa.

Kiinasta maailmalle levinneen viruksen aiheuttama uhka on siirtänyt Aasiassa useita urheilutapahtumia. Kiinassa on peruttu yleisurheilun MM-kisat, formula 1:n MM-osakilpailu sekä olympialaisten karsintaturnaukset nyrkkeilyssä ja koripallossa. Myös maan jalkapallosarjojen alkua on lykätty.

Uhrien määrä kasvaa kiihtyvää tahtia

Japanissa on todettu 28 virustartuntaa ja maan rannikolla on eristetty laiva, jossa hoidetaan 174 tartuntatapausta.

Kiinassa virustautiin on kuollut ainakin 1 350 ihmistä ja tartuntoja on todettu lähes 60 000. Kiinan viranomaiset ilmoittivat torstaina Hubein provinssissa 242 uudesta uhrista ja 15 000 sairastuneesta.

Tokion olympiakylän johtaja Saburo Kawabuchi arvioi kisajärjestäjien ja KOK:n kokouksessa, että kesäkuukausien kosteampi sää ehkäisisi taudin leviämistä Japanissa.

– Tulossa on sadekausi, joka saattaa kukistaa viruksen, Kawabuchi sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.