KymiRingillä järjestetty juoksutapahtuma palkittiin

KymiRingillä Iitissä järjestettiin viime syksynä juoksutapahtuma. Osallistujia oli yli 300. Arkistokuva. Sami Kuusivirta

Millamari Uotila

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty juoksutapahtuma KymiRing Running Day on palkittu vuoden 2019 iittiläisenä liikuttajana.

Palkinto jaettiin perjantaina Kymenlaakson Liikunnan järjestämässä urheilugaalassa Kouvolassa.

Liikuntatapahtuma Running Day järjestettiin lokakuussa Kausalassa sijaitsevalla KymiRing-moottoriradalla, ja se oli uuden radan ensimmäinen virallinen kisa. Juoksijoita ilmoittautui yli 300 ympäri Suomea.

Idea juoksutapahtuman järjestämisestä syttyi syksyllä 2018 KymiRing -työpajassa. Ajatuksena oli, että KymiRingiä saataisiin hyödynnettyä muillakin tavoilla kuin moottoriurheilulla.

Suunnitelmissa on järjestää tapahtuma uudelleen tänä syksynä. Tarkoitus on tarjota sarjat naisille, miehille, lapsille sekä senioreille. Lisäksi on pohdittu matkojen monipuolistamista ottamalla mukaan edellisen vuoden lisäksi puolimaraton.

Jokavuotiseksi suunnitellun tapahtuman ideana on edistää paikkakunnan näkyvyyttä ja elinvoimaisuutta, kannustaa eri toimijoita yhteistyöhön ja tukea paikallista yhdistystoimintaa ja yrittäjyyttä, järjestävät kuvaavat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 5.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Kolmas kuolemantapaus sunnuntaina, uusia tartuntoja kolme
  2. Mies hukkui Merrasjärveen Lahdessa
  3. Omakotitalon yläkerta tulessa Hollolassa, sammutus käynnissä
  4. Kiikunlähteellä roskaamista, Heinolassa mopoilijoita ulkoilureiteillä – ryntäys luontokohteisiin ei ole sujunut ongelmitta
  5. Yle: Pentti Linkola on kuollut 87-vuotiaana
  6. "Hämmentää, miksi puhutaan yhtä ja tehdään toista" – Venäjälle palannut ex-lahtelainen ihmettelee kotimaansa koronasekoilua
  7. Poliisin kiireet siirtyivät ravintoloista yksityisasuntoihin
  8. Lahti sai vuoden 2023 Kalevan kisat – SUL kertoi positiivisista taloustuloksista
  9. Koronakriisi nakertaa Lahden asuntokauppaa, myyjät pelkäävät sairastumista ja ostajat lomautuksia
  10. Sirpa Welch, 44, on tarjoillut hampurilaisia Clint Eastwoodille ja kokannut upporikkaiden kemuissa, mutta rikkaudenkin elämä on jumissa – "Tällä hetkellä pitää improvisioida"
  11. "Olen rauhoitellut itseäni napsimalla pikkumakeisia" – Lievitätkö koronastressiä herkuilla? Stressisyömisen voi panna kuriin ja tilalle keksiä terveellisempiä vaihtoehtoja
  12. Hartolassa sijaitsevan Linna Hotellin vuokrasopimus purettiin riitaisissa tunnelmissa
  13. Koulutyö jatkuu kotona, liikuntatunti vie vaikka retkelle – tällaista on etäkoulu nastolalaisessa nelilapsisessa perheessä
  14. Leppäsen perheen lapset muistavat tänään palmusunnuntaina isovanhempia virpomispuheluilla – "Oliver mietti, miten kaverin voisi saada etänä yökylään"
  15. "Ei maailmaa voi panna vuodeksi kiinni" – Matkailun tutkija Tom Selänniemi uskoo matkailualan toipuvan, mutta on huolissaan pienistä perheyrityksistä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.